Uimahalli Vesihiisi avautuukin kävijöille elokuun alussa

Remontti valmistuu heinäkuun lopulla, jonka jälkeen varataan vielä aikaa koekäytölle.

uimahallit
uimahalli Vesihiisi
Ison altaan laatoitusta jouduttiin uusimaan laajemmin kuin oli alun perin tarkoitus. Arkistokuva.Annu Passoja / Yle

Rovaniemen Uimahalli Vesihiisi saadaan avattua kävijöille jo elokuussa. Uimahalliin tehtävän remontin oli tarkoitus kestää elokuun loppuun, mutta nyt näyttää, että remontti valmistuu jo heinäkuun lopussa.

Korjausurakka aloitettiin huhtikuussa, jolloin uimahalli oli suljettuna koronavirustilanteen takia.

Kaupungilta kerrotaan, että korjaustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti.

Remontti on sujunut suuremmitta yllätyksittä, joskin ison altaan laatoitusta jouduttiin uusimaan laajemmin kuin oli alun perin tarkoitus. Kustannukset näyttävät kuitenkin pysyvän suunnitellussa 940 000 eurossa.

Remontin valmistuttua varataan vielä aikaa koekäytöille, mutta kaupungilta arvellaan, että halli saadaan avattua kävijöille elokuun alkupuolella.

Lue lisää:

Rovaniemen kaupungin uimahalli menee remonttiin taas ensi kesänä

Vakiokävijät iloitsivat kun Rovaniemen uimahalli avautui kesäremontin jälkeen – "Kyllä minä olen kaivannut tätä"

Kiista Rovaniemen uimahallista: Vesihiisi korjataan sittenkin

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus