1. yle.fi
  2. Uutiset

Leipäjonoissa käy nyt tavallisia työikäisiä – avustusyhdistyksen toiminnanjohtaja: "Avun tarve on räjähtänyt käsiin"

Poikkeustila on monissa perheissä johtanut talousahdinkoon, mikä näkyy jo ruokajonoissa ja maksuhäiriötilastoissa.

ruoka-apu
Valkoisia muovipusseja täynnä ruokaa.
Ruokakasseihin on pakattu leipää, hedelmiä, salaattia, kinkkukiusausta ja viimeisen käyttöpäivän broilerisuikaleita.Kristiina Lehto / Yle

Ruokakasseihin on pakattu leipää, salaattia, kinkkukiusausta ja viimeisen käyttöpäivän broilerisuikaleita. Kassit odottavat siistissä rivissä noutajiaan Manna-Apu ry:n tuulikaapissa Espoon Tuomarilassa.

Koronariskin vuoksi varsinaista jonoa ei ole. Avuntarvitsijoita on ohjeistettu hakemaan ruokakassinsa kukin omalla vuorollaan viiden minuutin välein. Paikalle saapuu nuoria aikuisia, keski-ikäisiä ja eläkeläisiä.

Rakennusmies Said al-Zubeidi on käyttänyt ruoka-apua viime aikoina tiuhaan.

– Työstä on tullut koronan myötä epäsäännöllistä, kun monet rakennushankkeet on peruttu. Jos palkkani ei riitä perheen ruokamenoihin, tulen leipäjonoon, al-Zubeidi kertoo.

Taloudellisen tilanteen heikkeneminen, lomautukset ja konkurssit koskevat suurta osaa väestöstä, mutta poikkeusaika on iskenyt rankimmin pienituloisiin kotitalouksiin. Jopa 73 prosenttia sosiaalityöntekijöistä arvioi ruoka-avun tarpeen lisääntyneen, kerrotaan Sosiaalibarometrin ennakkotiedotteessa (Suomen sosiaali ja terveys ry) (siirryt toiseen palveluun).

– Tulokset ovat samansuuntaisia kuin kolmannen sektorin kokemukset, joiden mukaan ruoka-avun määrä on jopa kaksinkertaistunut koronapandemian aikana, kommentoi THL:n erikoistutkija Merita Jokela.

Erityisen tiukkaa on lapsiperheissä, joissa vanhempia on lomautettu. Lapset viettävät koronan myötä aiempaa enemmän aikaa kotona, ja siksi ruokamenot ovat monilla kasvaneet.

Jan Ekebom, Manna-avusta, jakaa ruokakasseja hakijoille.
Jan Ekebom jakoi ruokakasseja Tuomarilassa tiistaina. Hän kertoo, että avun hakijoissa on aiempaa enemmän lomautettuja pienten lasten vanhempia. Kristiina Lehto / Yle

Parin kilometrin päässä Tuomarilasta Espoon keskuksessa ruoka- ja vaateapua jakaa Hyvä Arki ry. Yli 15 vuotta järjestöä luotsanneen Hannu Hätösen puhelin on viime viikkoina soinut tiuhaan.

– Avun tarve on räjähtänyt käsiin. Kasvu johtuu koronatilanteesta, lomautuksista ja lopputileistä. Suurin hätä on, kun jääkaapissa ei näy enää muuta kuin valo.

Hyvä Arki ry tarjoaa huono-osaisille vaatteita.
Hyvän-Arjen kesätorilla on tarjolla myös käyttämättömiä vaatteita, jotka on saatu lahjoituksina paikallisilta yrityksiltä.Kristiina Lehto / Yle

Hyvän Arjen vapaaehtoiset jakavat ruokakasseja kolme kertaa viikossa: maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Viime kuukausina jonossa on näkynyt paljon uusia kasvoja.

– Normaalisti valtaosa asiakkaista on nuoria tai eläkeläisiä. Nyt jonossa on ihan samalla tavalla insinööriä kuin putkimiestäkin, Hätönen kuvailee.

Toistaiseksi jaettavaa on riittänyt, mutta Hätönen pelkää jo, mitä syksy tuo tullessaan koronatilanteen pitkittyessä.

Yle vieraili jo huhtikuussa Helsingin leipäjonoissa, kun poikkeustila alkoi näkyä lisääntyvänä ruoka-avun tarpeena. Voit lukea jutun tästä.

Lomautukset näkyvät myös velkaongelmina

Maaliskuussa alkanut poikkeustila on monissa perheissä johtanut talousahdinkoon. Sosiaalityöntekijöistä yli 40 prosenttia arvioi vuokrarästien ja muiden velkaongelmien yleistyneen poikkeustilan aikana, kerrotaan Sosiaalibarometrissa.

Velkaongelmien parissa työskentelevä Takuusäätiö vahvistaa maksuvaikeuksien lisääntyneen.

– Vaikka lomautusten myötä rahat vielä riittäisivätkin arkimenoihin, maksuvaikeuksia voi tulla, jos on kulutusluottoja, kertoo Henri Hölttä Takuusäätiön neuvonnasta.

Toimeentulo-ongelmien lisääntyminen sosiaalityöntekijöiden mukaan
Ilkka Kemppinen / Yle

Hölttä toivoo, että työssä olevat tarkistaisivat hyvissä ajoin oman taloustilanteensa kestävyyden. Takuusäätiön neuvonnan asiakkailla on nyt jäänyt rästiin etenkin kulutusluottojen maksuja, mutta myös välttämättömiä elämisen menoja kuten vuokria, sähkö- tai puhelinlaskuja.

Myös Hölttää hirvittää ajatus tulevasta koronatilanteen pitkittyessä.

– Iso joukko ihmisiä on jo pitkään sinnitellyt velkakierteessä. Pienikin pudotus tuloissa voi johtaa maksuhäiriöihin. Toivoisin, että ihmiset hakisivat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa apua.

Lue myös:

Koronaepidemia lisännyt suomalaisten ruoka-avun tarvetta – hakemuksia työttömyyspäivärahaan 100 000 enemmän kuin viime vuonna

Hallituksen työryhmän raportti: Koronakriisi paljastaa yhteiskunnan heikot kohdat – kriisi iskee erityisesti nuoriin ja heikompiosaisiin

Miten koronaepidemia on vaikuttanut leipäjonoihin? Pastori: "Odotusarvo on, että jonot tulevat kasvamaan"

Yle testasi, voiko leipäjonosta työllistyä – yli tuhat yritystä haastettiin, vain kaksi suostui jalkautumaan vähäosaisten seuraan

Lue seuraavaksi