Hallitus lieventää rajoituksia: yli 500 hengen ulkotilaisuudet sallitaan heinäkuussa, matkailu Baltiaan, Tanskaan, Norjaan ja Islantiin vapautuu maanantaina

Sen sijaan Ruotsin osalta rajoitukset säilyvät lähes entisellään.

matkailu
Hallitus kertoo rajakysymyksistä ja yleisötilaisuuksien rajoituksista
Hallitus kertoo rajakysymyksistä ja yleisötilaisuuksien rajoituksista

Hallitus lieventää matkustamiseen ja yleisötapahtumiin koronaviruksen vuoksi asetettuja rajoituksia.

Ensi maanantaista eli 15. kesäkuuta alkaen Suomi ei suosita karanteenia Suomen ja kuuden maan välillä matkaileville. Nämä kuusi maata ovat Norja, Tanska, Viro, Islanti, Latvia ja Liettua.

Näistä maista voi siis matkustaa Suomeen, eikä niistä palaavalle suomalaismatkustajalle enää suositella omaehtoista, kahden viikon karanteenia.

Ruotsin osalta rajoitukset pysyvät ennallaan

Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella on aina oikeus matkustaa Suomeen tai pois Suomesta. Silti hallitus suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista kaikkialle muualle paitsi Baltiaan ja kolmeen Pohjoismaahan.

Ulkomaille halajavien kannattaa ottaa huomioon, että vaikka Suomesta kukaan ei estäisi lähtemästä, eri maissa on erilaisia rajoituksia ja maahantulokieltoja.

Muu Eurooppa ja maailma pysyvät alueina, joilta palaavien kehotetaan pysyttelevän karanteenissa. Näihin kuuluvat myös Suomen naapurimaat Venäjä ja Ruotsi.

Ruotsin osalta rajoitukset säilyvät suurimmaksi osaksi siis ennallaan. Tämä johtuu sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan Ruotsin epidemiatilanteesta.

– Tautitilanne ei antanut siihen mahdollisuutta, Ohisalo sanoo.

Ministereiltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, vaikuttaako ratkaisu jollakin tavalla Suomen ja Ruotsin välisiin suhteisiin. Suoraa vastausta tähän ei tullut.

– Saimme Suomessa koronatilanteen rauhalliseksi ja uskon, että se saadaan myös Ruotsissa. Tässä puhutaan ehkä muutamista viikoista. Uskon, että tämä on ymmärrettävissä rajan molemmin puolin, vaikka se totta kai haittaa tavanomaista kanssakäymistä, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoo.

EU:n sisärajat saavat hallituksen mukaan ensi maanantaista alkaen ylittää kaikki Schengen-maissa asuvat, jos perhesyyt tai Suomessa sijaitseva kiinteistö, vaikkapa mökki, sen vaativat.

Hallitus kertoi muutoksista tiedotustilaisuudessa torstaina. Voit katsoa tallenteen tilaisuudesta klikkaamalla tämän jutun pääkuvaa.

Seuraava tarkastelu kahden viikon kuluttua

Ohisalon mukaan rajavalvontaan liittyvät päätökset vahvistetaan valtioneuvoston istunnossa perjantaina.

Rajaliikenteen rajoituksia tarkastellaan seuraavan kerran kahden viikon kuluttua. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) mukaan tuolloin keskustellaan todennäköisesti rajaliikenteen avaamisesta muiden Schengen-maiden kanssa.

– Euroopan unionissa näyttää olevan päälinja, että seurataan tautitilanteen kehitystä ja pyritään avaamaan matkustamista niin paljon kuin mahdollista. On paljon maita, joiden kanssa on ihan loogista tarkastella tilannetta pian, Harakka sanoo.

EU:n ulkorajalla eli esimerkiksi Suomen ja Venäjän välisellä rajalla nykyiset rajoitukset jatkuvat ainakin 14.7. saakka.

Jo maanantaina tulee voimaan joitakin yksittäisiä lievennyksiä rajoituksiin Suomen ja EU:n sisäraja-alueen välisessä liikenteessä. Tuolloin sallitaan rajan ylittäminen esimerkiksi perhesyistä tai Suomessa sijaitsevan asunnon vuoksi.

Muutos koskee esimerkiksi ruotsalaisia. Suomalaisilla on perustuslaissa turvattu oikeus lähteä maasta ja palata maahan, vaikka tästä viestittiinkin koronakriisin alkuviikkoina väärin.

Rajoitusten lieventämisestä huolimatta ulkoministeriö suosittelee myös suomalaisia edelleen välttämään tarpeetonta ulkomaanmatkailua muualle kuin Baltian maihin, Norjaan, Tanskaan ja Islantiin.

Yli 500 hengen yleisötapahtumat sallitaan tietyin ehdoin

Myös yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia lievennetään. Heinäkuun alusta alkaen voidaan järjestää ulkotiloissa tapahtumia, joihin osallistuu yli 500 katsojaa. Tähän vaaditaan kuitenkin erityisjärjestelyitä, kuten mahdollisuus eristää katsomolohkoja toisistaan.

– Vaikka kaikkia rajoituksia ei pystytä purkamaan, uskon että tämä on toivottu harppaus oikeaan suuntaan, tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) sanoo.

Kososen mukaan muutos vaikuttaa esimerkiksi jalkapallo-otteluiden järjestämiseen, mutta se pätee myös festivaaleihin ja muihin kulttuuritapahtumiin.

Yli 50 henkilön, mutta enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa on mahdollista järjestää erityisjärjestelyin jo nyt.

Monet tapahtumajärjestäjät ovat toivoneet, että rajoituksia voitaisiin muuttaa niin, että tilaisuuteen olisi mahdollista ottaa mukaan yli 500 ihmistä, jos tilaisuus on ulkona ja turvaväleistä pidetään huolta esimerkiksi lohkomalla katsomoita.

Lue aiheesta lisää:

Ylen tiedot: Suomesta voi päästä maanantaista lähtien taas matkustamaan esimerkiksi Norjaan - hallitus ei kuitenkaan avaisi vielä Ruotsin-matkailua

Hallitus päättää yli 500 katsojan urheilutapahtumista lähiaikoina – urheiluministeri suhtautuu myönteisesti katsomoiden lohkomiseen

Juttua korjattu 11.6. kello 14.30: Artikkelin alkuperäisestä versiosta saattoi ymmärtää, että omaehtoinen karanteeni ei olisi tarpeen Baltian maihin ja Tanskaan, Norjaan ja Islantiin matkustettaessa. Tämä on tällä hetkellä totta vain Baltian osalta. Tanska, Norja ja Islanti päättävät liikkumisrajoituksista myöhemmin. Juttua tarkennettu 19.22. lisätty selvennys, että karanteeni poistettu ja matkustus sallittu kuuteen. Korjattu Schengen rajoitus.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus