Heinolankaaren liikennesumppuun etsitään apua Kokkolassa: kaistoja lisää sekä kasitielle että Prisman kiertoliittymään?

Heinolankaaressa liikkuu arviolta 7 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, ja määrä kasvanee vielä hieman.

tiesuunnittelu
Heinola
Jos liikenne soljuisi sujuvammin valtatielle, myös liikkeiden pihasta pääsisi pois nykyistä helpommin, arvioi kaupunkisuunnittelupäällikkö Jouni Laitinen.Nathalie Lindvall

Kokkolassa etsitään keinoja, joilla parannettaisiin liikenteen sujuvuutta Heinolankaaresta valtateille. Erityisen ongelmallinen on Heinolankaaren ja Eteläväylän liittymä.

Lyhyet liittymävälit aiheuttavat jonoja ja liikenteen sumppuuntumista.

Ratkaisuksi esitetään valtatien nelikaistaistamista, jolloin kaisojen määrä tuplaantuisi. Niiden yhteyteen tulisi kääntymäkaistoja. Harkinnassa on myös vapaan oikean salliminen liittymässä.

Heinolankaaresta valtatie 8:lle taas tulisi kahden sijasta kolme kääntymäkaistaa.

– Pyrimme parantamaan pääliittymää, ja se toki auttaa myös autojen pääsyä pois liikkeiden pihasta, sanoo kaupunkisuunnittelupäällikkö Jouni Laitinen.

Suunnittelu vauhtiin lomien jälkeen

Valtatie kahdeksalla kulkee alueella arviolta 12 000–15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Heinolankaaressa määrä on 7 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, ja liikenteen arvioidaan vielä kasvavan jonkin verran.

Alueelle valmistui yleissuunnitelma vuonna 2017, nyt ollaan tiesuunnitteluvaiheessa. Parhaillaan tehdään mittauksia, ja suunnittelutyö pääsee käyntiin lomakauden jälkeen.

Töihin voitaisiin päästä muutaman vuoden kuluttua.

Samassa suunnittelussa on mukana Prisman kiertoliittymä, missä liikenne myös välillä puurouttuu. Sielläkin helpotusta haetaan kaistojen lisäämisestä.

Sen sijaan liikenne Heinolankaaresta valtatie 13:lle on pienempi ongelma, sillä liikennemääräkin jää puoleen valtatie 8:n luvuista. Siellä pohdinnassa on lähinnä vasemmalle kääntymisen helpottaminen ohjausteknisesti.