1. yle.fi
  2. Uutiset

Viljapellot kärsivät kuivuudesta ja sateettomuus leikkaa jo satonäkymiä

Nurmet ovat kuivuudesta huolimatta hyvässä kasvussa.

kuivuus
Vehnää.
Kasvitautiriski on tällä hetkellä pieni, kun sateita ei ole juurikaan saatu.Ville Heikkinen / Alamy / AOP

Viljapellot kärsivät kuivuudesta Keski-Pohjanmaalla. ProAgria Keski-Pohjanmaan kasvintuotannon asiantuntija Jouni Huhtala arvioi, että huippusatoa ei ehkä saada, ellei pian tule vettä.

– Vilja kasvaa nihkeästi tällä hetkellä ja osa kellastuu, kun ravinteet eivät liukene. Se vaikuttaa sekä sadon määrään että laatuun, pohtii Huhtala.

Keski-Pohjanmaan sisämaassa on saatu alkukesästä enemmän vettä, rannikolla toistaiseksi hyvin vähän. Myös viime vuonna kuivuus vaivasi maakuntaa ja vei osan nurmi- ja viljasadosta.

Nurmet kasvavat tällä hetkellä selvästi paremmin, vaikkakin kasvukausi on normaalikesästä vähän myöhässä.

– Se on syväjuurisempi ja monta vuotta kasvattanut juuriaan. Nurmi saa vettä paremmin kuin alkuvaiheessa oleva vilja, sanoo Huhtala.

Toisaalta kasvitautiriski on viljoilla nyt pieni.

Valtaosa kevätkylvöistä on saatu tehtyä Keski-Pohjanmaalla, vain yksittäisiä lohkoja on kylvämättä.

Maakunnan yleisimmät viljakasvit ovat edelleen ohra ja kaura.

Lue seuraavaksi