Salo haastattelee 10 ehdokasta uudeksi kaupunginjohtajaksi

Valtuusto päättää uudesta kaupunginjohtajasta elokuussa.

Salo
Salon kaupungintalo.
Salon kaupunginjohtajaksi haki 23 henkilöä. Kuvistuskuva.Paula Collin / Yle

Salon kaupunki haastattelee kymmenen kaupunginjohtajaksi hakenutta henkilöä. Virkaan jätettiin 23 hakemusta.

Kutsun ovat saaneet Salon omista virkamiehistä Salon vs. kaupunginjohtajana toimiva Anna-Kristiina Korhonen ja kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi.

Hakeneista kaupunginjohtajista haastatteluun kutsutaan Jari Kesäniemi Forssasta sekä Tero Nissinen Kemistä.

Kutsun ovat saaneet myös Turku Science Parkin toimitusjohtaja Niko Kyynäräinen sekä Turun kaupungin muutosjohtaja Antti Parpo.

Juhannusviikolla pidettäviin haastatteluihin kutsutaan lisäksi Kuntalainen Oy:n toimitusjohtaja Petri Härkönen, Lahden kaupungin hyvinvointijohtaja Mikko Komulainen, Keravan kaupungin yhteistyöjohtaja ja liikelaitoksen johtaja Antti Kuusela sekä Suomen Kuntaliitosta kuntatalouden johtaja Ilari Soosalu.

Torstaina 18. kesäkuuta selviää, ketkä hakijoista pääsevät testattaviksi.

Salon kaupunginhallitus tekee oman ehdotuksensa 17. elokuuta ja kaupunginvaltuusto päättää uudesta kaupunginjohtajasta 24. elokuuta.

Salon entinen kaupunginjohtaja Lauri Inna siirtyi keväällä Keskon aluejohtajaksi.