1. yle.fi
  2. Uutiset

Tunnelimansikoita on jo myynnissä – Vierulan tilalle löytyi tarpeeksi poimijoita kesää varten

Mäntyharjulaisella tilalla odotetaan kesän pääsadon kypsyvän heinäkuun alussa.

mansikka
Kypsiä ja raakoja mansikoita.
Tunnelissa mansikat kasvavat kesän alussa vauhdilla.Sari Ursin / Yle

Mäntyharjulaisella Vierulan tilalla pakattiin kesän ensimmäiset mansikat myyntiin keskiviikkona. Ensimmäiset kahdeksan laatikkoa mansikkaa oli kasvatettu tunnelissa. Alussa tunnelista tulee mansikkaa pieniä määriä, mutta määrä kasvaa nopeasti kesän edetessä. Jos säätilat ovat suotuisat, niin avomaalta pääsatoa on odotettavissa arviolta kesä-heinäkuun vaihteessa.

Tunnelikasvatus antaa varmuutta kesän ensimmäisille mansikoille, koska keväät ovat erilaisia.

– Kesän ensimmäiset mansikat ovat aina isoja. On jo odotettu sitä hetkeä, että mansikat valmistuvat. Lapset on käyny jo pari viikkoa katsomassa, että joko ovat valmiita, kertoo yrittäjä Tiina Kohonen Vierulan tilalta.

Vierulan tilalla on avomaalla mansikkapeltoa noin kahdeksan hehtaaria, käytössä on lisäksi seitsemän tunnelia. Tunnelissa mansikat kasvavat kahdessa kerroksessa, jotta koko tunneli saadaan tehokkaasti käyttöön.

Mansikan taimet talvehtivat tilan pelloilla suhteellisen hyvin eikä suuria talvitappioita tullut.

Tilalla tehtiin ensimmäiset kokeilut tunnelimansikasta jo 80-luvulla, mutta ammattimaisesti sitä on viljelty 2010 luvun alusta. Tunnelimansikan osuutta on pikku hiljaa lisätty ja tänä vuonna tilalle tehtiin neljä uutta tunnelia.

Kausityöntekijöitä löytyi tilalle riittävästi

Vierulan tilalla on kesän kausityöntekijöiden osalta melko hyvä tilanne. Ukrainasta on tulossa riittävästi tuttuja ja kokeneita työntekijöitä, osa ukrainalaisista on käynyt tilalla töissä jo 17 vuoden ajan. Tilalle tuli myös melko paljon työhakemuksia suomalaisilta, mutta osa perui hakemuksensa kun lomautukset loppuivat.

– Ukrainasta me on saatu ne ketä haluttiinkin. Muutamien paperit puuttuvat vielä, että virkamiespuolelle toivottaisiin vauhtia, sanoo Tiina Kohonen.

Tilalla mansikkapeltojen kierto on yleensä neljä vuotta, sen jälkeen pellolle laitetaan viljelykiertokasvi. Tällä hetkellä uusitaan parin hehtaarin aluetta ja 50 000 mansikantainta on menossa maahan.

Kesän aikana tilalla tuotetaan parhaimmillaan useampi tonni mansikoita.

Lue seuraavaksi