1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. harrastukset

Koululaiset pääsevät harrastamaan entistä helpommin, ja vielä ilmaiseksi – Suomen mallista tulee vihdoin totta

Lapset ja nuoret saavat itse kertoa, mitä he haluavat harrastaa.

harrastukset
tyttö soittaa viulua.
Suomen mallin mukaista harrastustoimintaa voivat järjestää esimerkiksi taiteen perusopetuksen oppilaitokset.AOP

Aiempaa useamman lapsen pitäisi päästä entistä helpommin harrastusten pariin, kun niin sanottu Suomen malli tulee osaksi koulupäivää.

Hallituksen neljännessä lisätalousarviossa varataan Suomen mallille kymmenen miljoonaa euroa tälle vuodelle. Ensi vuodesta lähtien rahoitusta on kehyksen mukaan 14,5 miljoonaa euroa vuositasolla.

Myös nykyisestä koulujen kerhotoiminnasta halutaan pitää kiinni. Siihen on tänä vuonna budjetoitu 2,8 miljoonaa.

Suomen malli juontaa juurensa Islannin mallista. Siellä lasten ja nuorten syrjäytymistä on ehkäisty menestyksekkäästi esimerkiksi harrastusten tukemisella ja kotiintuloaikojen valvonnalla.

Suomen oloihin sopeutettu malli taas painottuu peruskouluikäisten lasten ja nuorten maksuttomien harrastusten tukemiseen koulupäivän yhteydessä.

Harrastuksilla on osoitettu olevan merkittävä yhteys hyvinvoinnin lisäämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

Ykkös- ja kakkosluokkalaiset pääsevät harrastamaan aamu- ja iltapäivätoiminnassa, joihin viedään Suomen mallin mukaista harrastustoimintaa.

Nuoria kuullaan, ja kaikki halutaan mukaan

Kunnat voivat hakea rahoitusta koululaisten harrastustoiminnan järjestämiseen yksin tai yhdessä.

Hakuaikataulu tarkentuu vielä myöhemmin, mutta tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen toivoo, että kunnat pääsevät tekemään hakemuksiaan jo syksyllä.

Kososen mukaan suunnitelmana on, että hakemusten perusteella valituissa kunnissa valitaan koordinaattori, joka suunnittelee ja toteuttaa harrastustoimintaa yhdessä koulujen, järjestöjen ja lasten sekä nuorten kanssa.

Kunnat ovat vastuussa yhteistyön sujumisesta koulujen ja harrastuksia järjestävien tahojen, kuten urheiluseurojen ja järjestöjen kanssa.

Lisäksi kuntien on huolehdittava siitä, että lasten ja nuorten omat mielipiteet huomioidaan ja kuullaan, millaisia harastuksia he haluavat.

Nuoret voivat myös itse pyörittää harrastuksia valvotussa ympäristössä.

Etsivän harrastustoiminnan avulla pyritään varmistamaan, että myös ne lapset ja nuoret, joilla ei vielä ole harrastusta, löytävät mieleistään puuhaa.

Suomen malli on ollut pitkään työn alla.

Aiemmin puhuttiin myös "harrastustakuusta". Se tarkoitti, että kunnat tarjoavat jokaiselle lapselle ja nuorelle yhden harrastuksen. Kuntien sitoutuminen tähän on kuitenkin ollut vaihtelevaa.

Suomen mallin valmisteluryhmän puheenjohtaja, valtiosihteeri Tuomo Puumala luovutti tänään perjantaina ryhmän esityksen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososelle Eläintarhan skeittipuistossa Helsingissä.

Juttua on täydennetty 12.6.2020 klo 11.20 kahdella kappaleella, joissa täsmennetään kuntien haun aikataulua ja kerrotaan koordinaattorin tehtävästä.

Lue myös:

Lukujärjestys myllättiin uusiksi ja nyt oppilaat harrastavat keskellä koulupäivää – puolen tunnin liikkumisen jälkeen on virtaa oppitunnille

Kyselytutkimus: Joka kolmas vanhempi joutuu kertomaan lapselleen, että tämän harrastus maksaa liikaa

Harrastuskulut alas, kotiintuloajat kaikille ja vanhempainpartiot kaduille – Tällainen on Islannin malli, jonka hallitus haluaa suomalaistaa

Eroon lasten kuskausrumbasta – harrastukset tuodaan nyt koulujen tiloihin

Lue seuraavaksi