1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Ruotsi nihkeänä Suomen matkustustyrmäykselle – sisäministeri: "Mielellään olisi nähnyt toisenlaisen päätöksen"

Suomen hallitus rajasi Ruotsin ulkopuolelle, kun se päätti torstaina purkaa matkustusrajoituksia muihin Pohjoismaihin.

Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg pahoitteli torstaina Suomen päätöstä olla purkamatta Ruotsia koskevia matkustusrajoituksia. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Ensi maanantaina Suomesta voi matkustaa vapaasti kaikkiin Baltian maihin sekä Norjaan, Tanskaan ja Islantiin. Koronatilanteen vuoksi Ruotsista tulijat ja siellä kävijät joutuvat edelleen 14 päivän karanteeniin, linjasi hallitus.

Ruotsia päätös ei miellytä.

– Olisimme mielellään nähneet, että Suomesta olisi tullut toisenlainen päätös myös Ruotsia koskien, sanoi uutistoimisto TT:lle sisäministeri Mikael Damberg.

Damberg vihjaa Suomen linjan vaarantavan jopa pohjoismaista yhteistyötä.

– Meidän kaikkien on kannettava vastuu siitä, että emme heikennä yhteistyötä Damberg sanoo.

Sisäministeri huomauttaa, että Ruotsi ei koskaan ole sulkenut rajojaan koronaepidemian aikana suomalaisilta ja muilta pohjoismaalaisilta.

Norja ja Tanskakaan eivät salli vapaata matkustamista rajan yli Ruotsista, koska sen koronatilanne poikkeaa huomattavasti muiden Pohjoismaiden tilanteesta. Norja ja Tanska sallivat vapaan matkustamisen keskenään maasta toiseen ensi maanantaista alkaen, mutta jättävät Ruotsin matkustuskuplansa ulkopuolelle.

Ennätyksellinen päivittäinen tartuntaluku

Torstaina Ruotsissa raportoitiin koko koronaepidemian korkein päivittäinen todettujen tartuntojen luku eli 1 474 uutta tapausta kirjattiin tilastoihin. Kansanterveysviranomaisen mukaan tämä johtuu testauksen huomattavasta lisäyksestä.

Ruotsissa oli torstaina 48 288 epidemian aikana vahvistettua koronatapausta ja 4 814 -kuolemaa. Suomessa koronatapauksia on ollut 7 064 ja -kuolemia 325.

Lue tästä Ylen päivittyvää koronaseurantaa

Torstaina EU-komissio suositti, että EU:n jäsenmaat avaisivat asteittain keskinäiset rajansa 15. kesäkuuta ja rajatarkastuksista luovuttaisiin jäsenmaiden kesken kuun loppuun mennessä. Länsi-Balkanin maiden vastaiset rajat tulisi avata 1. heinäkuuta.