1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. Brexit

FT: Britannia perui suunnitelmat täysistä rajatarkastuksista EU-alueen tuotteille

Britannian ja EU:n kauppaneuvottelut ovat olleet umpikujassa koko kevään.

Britannia ei jatka suunnitelmiaan EU-tuotteiden rajatarkastuksien suhteen, kertoo Financial Times. Kuva Doverin satamasta, joka on Britannian satamista lähinnä manner-Eurooppaa. Kuva: Will Oliver / EPA

Iso-Britannia on hylännyt suunnitelmansa asettaa täydet rajatarkastukset EU-alueelta tuleville tuotteille ensi vuoden alusta, kertoo brittilehti The Financial Times (siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan syynä on brittiministereiden saama paine liike-elämältä, joka pelkää koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen kaaoksen vain entisestään pahentuvan rajatarkastusten myötä.

Vielä alkuvuodesta pääministeri Boris Johnson suunnitteli täysimittaisia tulli- ja rajatarkastuksia EU:sta tuleville tuotteille. Asiasta kertoi tuolloin muun muassa The Telegraph (siirryt toiseen palveluun).

Neuvottelut umpikujassa

Euroopan unionin ja Britannian tulevan suhteen neuvottelujen tilaa tarkastellaan videoyhteydellä järjestettävässä huipputapaamisessa maanantaina.

Tapaamiseen osallistuvat pääministeri Johnson sekä EU:n puolelta Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja parlamentin puheenjohtaja David Sassoli.

Britannian ja EU:n neuvottelut ovat olleet umpikujassa koko kevään ajan. EU:n ja Britannian välisiä kauppaneuvotteluja jatkettiin viimeksi viime viikon lopulla, eikä tulosta syntynyt.

Yhä sopimatta olevat asiat ovat kalastus, tasapuoliset kaupan edellytykset eli "level playing field" , turvallisuus- ja oikeuskysymykset sekä sopimuksen juridinen valvonta. Missään ei ole varsinaisesti liikahdettu, suuntaan eikä toiseen.

– Britannia ei piittaa poliittisesta julistuksesta, sanoi EU:n pääneuvottelija Michel Barnier viime perjantaina tiedotustilaisuudessa.

Poliittisella julistuksella Barnier viittasi EU-johtajien ja Britannian pääministerin Boris Johnsonin viime lokakuussa allekirjoittamaan paperiin, joka on määritellyt Barnierin neuvottelumandaatin.

Barnier on neuvotellut yhdestä sopimuksesta, kokonaisuudesta, jonka alle niputetaan kaikki kalastuksesta valtiontukiin ja sopimuksen oikeudelliseen valvontaan.

Barnierin vastapuoli, Britannian pääneuvottelija David Frost, taas on tavoitellut oman mandaattinsa rajoissa nippua yksittäisiä, toisistaan irrallaan olevia sopimuksia ilmailusta koulutukseen ja palveluihin sekä vapaakauppaan.

Sopimuksettoman EU-eron mahdollisuus kasvaa

Britannian EU-ero tuli voimaan tammikuussa, ja sopimuksen uusista pelisäännöistä pitäisi olla valmis vuoden loppuun mennessä. Barnierin mukaan tämä edellyttäisi, että sopimusteksti saadaan valmiiksi lokakuun loppuun mennessä.

Barnier muistutti viime viikon lopulla, että EU on edelleen valmis jatkamaan Britannian jäsenyyden siirtymäaikaa. Britannian pääministeri Johnson on toistaiseksi kieltäytynyt tiukasti jatkoajasta.

Mikäli Britannia haluaisi jatkoa jäsenyyden jälkeiseen siirtymäaikaan, siitä olisi sovittava kesäkuun loppuun mennessä. Sopimuksettoman EU-eron todennäköisyys kasvaa siis sitä mukaan, kun aika kuluu.

Tuoreen tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan Britannian talous supistuisi kymmenen vuoden aikajänteellä kahdeksan prosenttia, jos EU-kaupassa pudottaisiin Maailman kauppajärjestön WTO:n perussäännöille, jotka olisivat seurausta sopimuksettomasta EU-erosta.

Lue lisää:

Toimittajalta: Sillit ja makrillit uivat nyt syvissä vesissä – EU:n ja Britannian välisissä kauppaneuvotteluissa tarvitaan poliittinen väliintulo(5.6.)

EU junnaavista brexit-neuvotteluista: "Emme voi jatkaa ikuisesti näin"(5.6.)

Toimittajalta: Britannian ja EU:n tulevaisuusneuvottelut ovat kaatumassa – Britannian täytyy nyt päättää, haluaako se sopimuksen vai ei (4.6.)