Auli Viitalan kolumni: Median käyttö on luokkakysymys

Auli Viitala penkoi lehtiroskiksen ja huomasi asuvansa talossa, johon ei tilata sanomalehtiä. Ja miksi tilattaisiinkaan, kun ne palvelevat vain keskiluokkaa?

syrjäytyminen
Kolumnisti Auli Viitala
Eleni Paspatis / Yle

Sanomalehti on kuulunut aamuihini ainakin 30 vuotta: siis pitempään kuin kahvi. Nousen joka aamu ylös pyhän kolmikon vuoksi: kahvi, lehti ja Radio Suomi.

Nuoruuden tärkeisiin muistoihin kuuluvat aamut, joina luin lattialla lehteä ja selostin äidille, mitä maailmalle kuuluu. Äiti oikoi vääriä luulojani sitä mukaa kun niitä tuli ilmi. Opin vaivihkaa kriittisen lukutavan, jossa kyseenalaistetaan sekä painetun sanan objektiivisuus että omat ensimmäiset mielikuvat, joita se synnyttää.

Sunnuntai oli paras päivä, kun D-osassa oli Piin (siirryt toiseen palveluun) pakina. Silloin lehti luettiin aina olohuoneen lattialla, ja muistan vieläkin, miten olohuoneen isosta ikkunasta tuleva valo lankesi sivulle, jonka puoleen kumarruin lukeakseni äidille ääneen pakinan.

Jokin aika sitten päätin luopua sanomalehdestä, koska se on kallis ja taloustilanteeni on huono. Toisinaan löysin kodin lähellä olevasta jakelulaatikosta yli jääneen Hesarin tai Hufvudstadsbladetin. Muina aamuina olin pallo hukassa, että mitäs tässä kahvin ääressä nyt oikein ajattelisi. Huomasin myös aika pian, että vaikka kuuntelen radiota pitkin päivää, olen kuitenkin vähän pihalla ajankohtaisista prosesseista. Radiouutisissa ei syvennytä mihinkään niin kuin painetussa lehdessä on mahdollista. Vaikka tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan, en osannut itse korvata sanomalehdestä tulevaa tietopakettia, vaikka olen koulutukseltani journalisti.

Tiedon valtatieltä sivuun kääntyminen syrjäytti enemmän kuin pitkäaikaissairaus, työkyvyttömyys ja rahapula.

Elämäntilanteeni vuoksi minulla olisi monta syytä kokea itseni syrjäytyneeksi, mutta vasta kun luovuin sanomalehdestä, tajusin, että nyt olen alkanut syrjäytyä keskiluokasta, joka pyörittää yhteiskuntaa oman mielensä mukaan. Tiedon valtatieltä sivuun kääntyminen syrjäytti enemmän kuin pitkäaikaissairaus, työkyvyttömyys ja rahapula.

Eräänä aamuna postiluukkuni taas kolahti aamulla ja pitkäaikaiselta puolisoltani (ex) tuli viesti: “Tilasin sulle Hesarin 4 kk:ksi. Pitäähän sun pysyä ajan tasalla, että voidaan keskustella.” Voi mikä riemu, voi mikä kiitollisuus! Tämä ihminen todella tuntee minut, ja hän ei halua, että syrjäydyn. Hänen mielestään minulla on annettavaa. Ja jotta voi antaa, pitää myös saada jotain, mistä ammentaa. Tieto on valtaa.

Tieto ON valtaa. Käyttääkseen yhteiskunnallista valtaa, pitää tietää, miten maa makaa ja mistä nyt puhutaan. Suuri keskiluokka äänestää vaaleissa, koska he uskovat olevansa edes jotenkuten kärryillä politiikasta. Puhumattakaan osallistumisesta päätöksentekoon!

Media puhuu keskiluokalle keskiluokan kieltä.

Kävin äsken penkomassa lehtiroskista. Selvisi, että tähän valtion vuokrataloon ei muille tule sanomalehtiä. Pyysin vauraalla alueella asuvaa kaveriani kuvaamaan heidän lehtiroskiksensa, ja se taas pullisteli Hesareita, Kauppalehtiä ja Hufvudstadsbladeteja. Oletus vahvistui: maksullinen tieto on paremmin niiden saatavilla, joilla on rahaa.

Kuitenkin median käytön yhteys rahaan on mutkikkaampi kuin sanomalehden tilausmaksun suuruus. Ainakin yhdelle naapurilleni tulee Alibi. Tiedän sen siksi, että hän ehdotti, että tulisin kylään aina keskiviikkoisin, niin saisin samalla lukea Alibin. Kun ehdotin asukastoimikunnalle, että tilaisimme kerhohuoneelle lehden, syntyi keskustelu, olisiko se Tekniikan Maailma vai Kotivinkki. Minä, keskiluokasta vuokrataloon muuttanut, olin tietenkin tarkoittanut sanomalehteä ja mietin (hölmöyttäni ääneen) pitääkö tilata sekä Hesari että Höbla tasapuolisuuden vuoksi. Keskustelu tyrehtyi: “Kuka niitä muka lukee!” Niin, ei niitä ehkä edes luettaisi.

Tuli hississä puhetta vaaleista: “Aiotko sä tosiaan äänestää”, naapuri ihmetteli. “Mulla on tarpeeksi mietittävää omissa asioissani.” Niin se taitaa mennä. Keskiluokka äänestää, keskiluokka käyttää valtaa. Media puhuu keskiluokalle keskiluokan kieltä. Se syrjäyttää työväenluokkaa ja köyhiä entisestään. Kierre on jo aika tiukka, enää ei ole kyse vain tilausmaksun suuruudesta.

Kyllä täällä vuokratalossakin käytetään rahaa mediaan: ainakin televisiot ovat suuria. Panen sen merkille vain siksi, että olen luokkaretkellä: tulen luokasta, jossa kirjahyllyt ovat olleet suuria ja televisiot pieniä. Ja jossa aamu alkaa sanomalehdellä.

Minulle aamulehti on kuin kahvimaito: tottumus, jota ilman aamiainen ei tahdo maistua. Lehden lukemisen tärkeys ei kerro persoonastani vaan luokka-asemasta: äidin kanssa luimme Helsingin Sanomia, niin kuin hänen vanhempansa olivat lukeneet Savon Sanomia.

Tosin en minäkään enää löydä itseäni sanomalehden sivuilta. Siellä käsitellään keskiluokan elämäntapaa ja keskiluokan ongelmia. Sama koskee ikävä kyllä myös radiota: siis toimitettuja radio-ohjelmia. Toimittajat tulevat nykyään suoraan keskiluokasta ja pysyvät keskiluokassa. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta (siirryt toiseen palveluun) ja Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) tekevät kiinnostavaa mittausta eri sukupuolten esiintymisestä jutuissa, mutta odotan päivää, jolloin mediassa aletaan vakavasti miettiä myös sitä, millaisesta sosioekonomisesta asemasta jutuissa kerrotaan ja keille ne on tehty.

Auli Viitala

Kirjoittaja on syrjäytynyt kirjoittelija.

Kolumnista voi keskustella 18.6. klo 23.00 asti.

Lue myös:

Auli Viitalan kolumni: Rakastan rahaa