Suomen ihastuttavin puu on valittu – Puoli seiskan valitsema saaristomänty löytyy Naantalista

Puoli seitsemän -ohjelman epäviralliseen kilpailuun ilmoitetut puut antavat lohtua ja ovat osa perheiden ja sukujen yhdessäoloa.

Puoli seitsemän
Suomen ihastuttavin puu, mänty Velkualla.
Helena Lappeteläinen / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Mirja ja Pentti Hannulan terassilla kasvaa vanha, merituulen tuivertama saaristomänty, jonka oksilla lastenlapset kesäisin kiipeilevät. Kuva: Thomas Hagström, kuvan editointi: Illusia Sarvas

Suomalaiset jakavat puille ilonsa ja surunsa – solmivat niiden kanssa jopa sopimuksia. Tämä paljastui Puoli seitsemän -ohjelman leikkimielisessä kilpailussa, jossa etsittiin Suomen ihastuttavinta puuta.

Etsimme ehdotuksia ja tarinoita ihmisille tärkeistä puista ja niitä saatiinkin kymmenittäin eri puolilta Suomea. Monien suomalaisten luontosuhteeseen puut näyttävätkin liittyvän olennaisella tavalla.

Joku voi saada sykähdyttävän luontokokemuksen ihailemalla peltoaukeaa, jonka keskellä kasvaa näyttävä mänty. Toinen taas kokee yhteyden luontoon, kun nojaa lähimetsän paksurunkoiseen koivuun.

Myös joissakin kunnissa on ymmärretty yksittäisten puiden arvo nähtävyytenä. Esimerkiksi Paavolan tammi on Lohjan ylpeys, joka on kuntalaisille yhtä arvokas kuin Lohjan Pyhän Laurin kirkko.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusteknikko Hannu Herva ja toimittaja Helena Lappeteläinen valitsivat kilpailuun lähetettyjen ehdotusten joukosta kahdeksan puuta, jotka esitellään tässä jutussa. Valintoihin vaikuttivat erityisesti puihin liittyvät tarinat.

Suomen ihastuttavin puu kokoaa suvun yhteen

Voittajapuu löytyi Naantalin saaristosta, jonka karut olosuhteet ovat vaikuttaneet puun erikoiseen ulkonäköön. Merituuli on taivuttanut osan saaristomännyn jykevistä oksista ympyrän muotoon.

Männyn oksa on kiertynyt ympyrän muotoiseksi.
Helena Lappeteläinen / Yle

Kilpikaarna eli männyn kuoressa olevat isot, kilpimäiset palat ja alaspäin suuntautuneet oksat paljastavat männyn olevan lähes 300 vuotta vanha.

Suomen ihastuttavin puu -finalisti, mänty Velkualla.
Pentti ja Mirja Hannula

Raatia ihastutti ennen kaikkea ajatus, että meriterassin ympäröimä mänty kerää kesäisin suvun yhteen. Terassilla kohtaavat ruuan äärellä isovanhemmat sekä heidän kolme lastaan ja kuusi lastenlastaan. Pienimmät lapset kiipeilevät puussa ja aikuiset tarkastelevat puun takana aukeavaa merinäkymää.

Oksien kehystämästä maisemasta avautuu näkymä kalliosaariin, purjeveneisiin ja Velkuan kylän kirkkoon. Mänty on todistanut satojen vuosien takaa Ruotsin ja Venäjän väliset veriset taistelut. Puu saattaa jopa tietää, minne arvokkaat kirkonkellot piilotettiin sodan alta.

Pentti ja Mirja Hannula Suomen ihastuttavimman puun juurella.
Sukua yhdistävä saaristomäntyHelena Lappeteläinen / Yle

"Puu huokuu vanhuuden viisautta. Se taipuu, vaan ei taitu. Jos joku hetki onkin vaikeaa viimaa, niin tulee lopulta länsituulen suloinen suudelma ja levittää siitepölyn yhä uudelleen jatkamaan Saaristomännyn Elon Tarinaa."

Pentti ja Mirja Hannula, Velkua

Puoli seiskan raadin valitsemat muut puut:

Männyn ja koivun ikuinen rakkaus

Suomen ihastuttavin puu -finalisti, Masa-mänty.
Männyn ja koivun ikuinen rakkausHely Kinnunen-Ikonen

"Minun tarinani on kuin Juha Tapion laulusta Kaksi vanhaa puuta.

Pihassamme on vanha, ihana kilpikaarnainen mänty. Se on rakastanut jo vuosikymmenet tontin toisella reunalla kasvavaa vanhaa riippakoivua.

Nimesin männyn mieheni nimen mukaan Masaksi ja hän risti eläessään riippakoivun minun mukaan Helyksi. Masa-mänty on tehnyt jälkeläisiä ainakin kymmenen, suoraan riviin kuin tinasotilaat. Mietittiin kerran mieheni kanssa, millaisia yhteisiä jälkeläisiä Masa-männylle ja Hely-koivulle olisi tullut.

Mieheni sairastui syöpään ja hän nukkui pois vuonna 2018. Masa-mänty on ollut siitä lähtien minulle voimaannuttava halauspuu. Kun laitan korvan puun runkoa vasten voin kuulla, miten paljon siinä on elämänvirtaa.

Rakkaan mieheni hautakiveen tuli myös kultainen mänty."

Hely Kinnunen-Ikonen, Joensuu

Sopimus petäjän kanssa

Suomen ihastuttavin puu -finalisti, Tarjan petäjä.
Sopimus petäjän kanssaTarja Leinonen-Viinikka

"Minun puuni sijaitsee vanhassa noin 200-vuotiaassa metsässä. Sieltä metsästä, lammen rannalta löytyy myös erämaakämppä.

Tämä petäjävanhus vartioi polun reunalla. Se on nähnyt monet sukupolvet, myös sen, kuinka minä olen varttunut pienestä likasta mummuksi.

Minä ja petäjä olemme solmineet sopimuksen, jonka mukaan puut eivät kaadu mökin eikä meidän päälle, emmekä me koske ympäröivään vanhaan metsään.

Joka syksy uudistamme sopimuksen puuhalauksella ja joka kevät saan kiittää puuta hyvästä huolenpidosta."

Tarja Leinonen-Viinikka, Kuusamo

Sinnikkäät juuret

Suomen ihastuttavin puu -finalisti, Rovaniemen puu.
Sinnikkäät juuretAino Piirainen

"Lapsuusajan maisemissani sijaitseva puu voimaannuttaa kaikkina vuodenaikoina. Vinossa oleva puu muistuttaa minua monista asioista.

Lappilainen sinnikkyys näkyy juurissa, jotka kannattelevat puuvanhusta. Puu jaksaa vain pysyä pystyssä, vaikka maa on sen alta vyörynyt pois."

Aino Piirainen, Rovaniemi

Tammen selittämätön voima

Suomen ihastuttavin puu -finalisti, Paavolan tammi.
Tammen selittämätön voimaPetteri Paananen

"Paavolan tammen ympärillä leijuu jännittävä rauha, jota on vaikeaa selittää. Puu hohkaa jonkinlaista energiaa, minkä aistii eräänlaisena värinänä ilmassa.

500 vuodessa se onkin nähnyt erilaisten aikakausien tulevan ja menevän – ehkä imenyt itseensä jotain selittämätöntä voimaa, jota se nyt luovuttaa hiljalleen ympärilleen."

Petteri Paananen, Lohjansaari

Hevosen kiinnityspuu

Suomen ihastuttavin puu -finalisti, Papan hevosen kiinnityspuu.
Hevosen kiinnityspuuTaina Wiklund

"Lapsuudessa leikin usein mummun ja papan pihalla olevan männyn äärellä. Pappa toi monesti läheiseltä pellolta hevosen ja kiinnitti sen puuhun odottamaan seuraavaa työtehtävää.

Isovanhempieni nukuttua pois puu tontteineen siirtyi seuraavalle omistajalle. Parikymmentä vuotta sitten saimme mahdollisuuden hankkia takaisin myydyn pihan. Siellä satumaista kauneutta ja historian havinaa täynnä oleva mänty edelleen ihastuttaa olemassaolollaan. Onneksi aiempi asukas oli arvostanut puun kauneutta, eikä ollut kaatanut sitä pois."

Taina Wiklund, Säkylä

Salavan uusi elämä Hyrsylän mutkassa

Suomen ihastuttavin puu -finalisti, Hyrsylän mutkan salava.
Salavan uusi elämäAira ja Kiti Samulin

"Helsingin entisajan kuuluisin tapaamispaikka salava istutettiin vuonna 1830 Helsingin Kamppiin, Tennispalatsin vierelle.

Puu kesti Helsingin pommitukset, mutta myrsky katkaisu lopulta rungon. Salavan oksasta juurrutettiin uusi puu vuonna 2004 Hyrsylän mutkaan.

Hoidamme sitä yhdessä leikkaamalla ja hoivaamalla. Samalla muistelemme menneitä."

Aira ja Kiti Samulin, Hyrsylä

Ihastuttava omenapuu

Suomen ihastuttavin puu -finalisti, Liisan omenapuu.
Ihastuttava omenapuuLiisa Maria Vuorinen

"Omenapuu on kasvanut minulle tärkeäksi. Se sijaitsee mieheni vanhempien kesämökin pihalla, jossa käymme usein.

Myös Lilli-kissamme viihtyy kauniin puun äärellä."

Liisa Maria Vuorinen, Kangasniemi