Pohjois-Karjalan kirjastoihin tuli heti lainausbuumi: yli 100 000 lainaa kesäkuun alussa

Lainamäärä nousi viime vuodesta kymmenillä tuhansilla.

kirjastot
Kädessä kirja ja Vaara-kirjaston kirjastokortti, taustalla kirjahylly.
Pohjois-Karjalan Vaara-kirjastoista on ryhdytty heti lainaamaan ahkerasti kirjoja. Kuvituskuva.Panu Vatanen / Yle

Pohjoiskarjalaiset innostuivat heti takaisin kirjastoihin. Pohjois-Karjalan Vaara-kirjastoista on lainattu kymmeniä tuhansia kirjoja enemmän kuin vuosi sitten.

1.–11. kesäkuuta Vaara-kirjastoista tehtiin yli 111 500 lainaa, kun viime vuonna samaan aikaan lainoja oli noin 73 000.

Myös palautusten määrä kasvoi hurjasti: tänä vuonna kesäkuun ensimmäisinä päivinä palautettiin lähes 74 000 lainaa, kun viime vuonna palautuksia oli 45 000.

– Tämä kertoo siitä, että kevään aikana lainaus- ja palautustarpeita pääsi patoutumaan ja paine purkautuu nyt. Kirjaston käyttö ei siis unohtunut kevään sulkuaikana, sanoo Joensuun kirjastopalvelujohtaja Suvi Pirnes-Toivanen.

Kirjastot avautuivat jälleen 1. kesäkuuta, kun ne olivat olleet keväällä kiinni koronavirusepidemian vuoksi.

Kirjastoon ei jäädä oleskelemaan

Yksi selitys lainausmäärille on maanantai 8. kesäkuuta. Se oli Pirnes-Toivasen mukaan huomattavan vilkas päivä, koska sille päivälle osuivat monien lainojen eräpäivät ja varauksien viimeiset noutopäivät.

Silloin Vaara-kirjastoissa lainattiin yli 10 000 ja palautettiin yli 4 000 lainaa.

– Ainakin meillä Joensuun pääkirjastolla se oli hyvin ruuhkainen päivä, Pirnes-Toivanen toteaa.

Kirjaston tiloissa on sen sijaan tavallista hiljaisempaa.

– Niinhän sen kuuluu tällä hetkellä ollakin. Ihmisille on mennyt hyvin perille se, että nyt ei ole paras hetki jäädä kirjaston tiloihin oleskelemaan, Pirnes-Toivanen sanoo.

Kirjastoihin saa edelleen mennä myös viettämään aikaa, mutta asiakaspaikkoja on tarjolla vähemmän kuin tavallisesti.

Lue lisää:

Kirjastojen e-kirjat saivat runsaasti uusia lukijoita koronakeväänä – Joensuussa lainamäärät tuplaantuivat

Naapurisi voi lainata Hitlerin teoksia, eikä siitä voi päätellä mitään – mitä suomalaiset lainaavat kirjastoista, ja miksi tietojamme varjellaan?