Yhteenottoja poliisin ja mielenosoittajaryhmien välillä Lontoossa, yli sata kiinni äärioikeiston mielenosoituksessa

Lontoossa poliisi on nujakoinut muun muassa äärioikeistoon kuuluvien kanssa. Mielenosoittajaryhmät ovat myös kahakoineet keskenään.

Ulkomaat
Poliisin ja mielenosoittajien välistä käsikähmää Lontoossa 13. kesäkuuta.
Poliisin ja mielenosoittajien välistä käsikähmää Lontoossa 13. kesäkuuta.NEIL HALL / EPA

Lontoossa poliisi on ottanut kiinni yli sata ihmistä äärioikeistolaisten vastamielenosoituksessa, joka kohdistui kaupungissa lauantaina pidettyihin poliisiväkivallan ja rasismin vastaisiin mielenosoituksiin.

Poliisi ja eri mielenosoittajaryhmät ovat ottaneet yhteen illan mittaan. Lontoon poliisin mukaan he kohtasivat väkivaltaista vastarintaa paikoitellen mielenosoituksissa.

Maan pääministeri Boris Johnson tuomitsi jyrkästi väkivallan ja kommentoi, että "rasistisella roistomaisuudella ei ole mitään sijaa kaduillamme". Hän myös vakuutti, että jokainen poliisin kimppuun käyvä kokisi "lain täyden voiman".

Mielenosoituksista kuvatuilla videoilla näkyy konfliktinhakuisia mielenosoittajia, jotka löivät poliiseja sekä heittelivät pulloja ja savupommeja.

Poliisi tutkii myös tietoja, joissa miehen on nähty virtsaavan Westminsterin puukkoiskussa vuonna 2017 kuolleen poliisin muistomerkille, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Tuhansia ihmisiä oli lauantaina liikkeellä Lontoon keskustassa pidetyissä mielenosoituksissa.

Lontoon pormestari kehotti aiemmin päivällä välttämään kaupungin keskustaa rasismia vastustavien mielenosoittajien ja äärioikeiston välillä puhkeavien mahdollisten yhteenottojen vuoksi.

Äärioikeistolaisen Britannia ensin -liikkeen johtaja Paul Goulding sodanajan pääministerin Winston Churchillin patsaan edessä Lontoossa lauantaina.
Äärioikeistolaisen Britannia ensin -liikkeen johtaja Paul Goulding.Vickie Flores / EPA

Pormestari ei suositellut muutenkaan mielenosoituksiin osallistumista, sillä Yhdysvalloista on todisteita siitä, kuinka koronavirus on tarttunut mielenosoituksissa.

Lontoon poliisi kertoi, että osa mielenosoittajista tuli paikalle todennäköisesti vain aiheuttaakseen vahinkoa. Poliisin ja äärioikeiston välisen nujakoinnin lisäksi myös eri mielenosoittajaryhmät kahakoivat keskenään.

BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun)jotkut pelkäsivät, että esimerkiksi kansallissankarina pidetyn pääministeri WInston Churchillin patsas olisi vaarassa joutua jälleen vandalismin kohteeksi.

Mielenosoituksia myös Euroopan ulkopuolella

Rasisminvastainen mielenosoitus Taipeissa lauantaina.
Rasisminvastainen mielenosoitus Taipeissa lauantaina.Ritchie B. Tongo / EPA

Pariisissa puolestaan poliisisulki juuri uudelleenavattuja ravintoloita ja kahviloita mielenosoitusmarssin varrelta väkivallan pelossa.

Alkuillasta poliisi käytti kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan. Reutersin mukaan väkijoukko siirtyi tämän jälkeen rauhallisesti kauemmas.

Koolla oli tuhansia ihmisiä. Pariisin mielenosoitus oli tuen osoitus amerikkalaiselle Black Lives Matter -liikkeelle.

Pariisissa yli kymmenen hengen kokoontumiset ovat kuitenkin kiellettyjä koronan vuoksi.

Ranskassa on ollut useita mielenosoituksia George Floydin kuoleman jälkeen, mutta ne ovat sujuneet pääosin rauhallisesti.

Myös Ranskassa on käyty keskusteluja poliisin käyttämistä voimatoimista kiinniottotilanteissa. Sisäministeri kertoi perjantaina, että maassa harkitaan etälamauttimien käytön lisäämistä.

Pariisin ja Lontoon kaltaisia mielenosoituksia on ollut lauantaina myös mm. Australiassa, Taipeissä ja Tokiossa.

Ihmiset vastustivat poliisiväkivaltaa myös Perthissä, Australiassa.
Ihmiset vastustivat poliisiväkivaltaa myös Perthissä, Australiassa.Richard Wainwright / EPA

Lähteet: AP, Reuters, AFP