Koiranulkoiluttaja huomasi sunnuntaiaamuna, että Siuntion kunnantalosta virtaa vettä kadulle

Rikkoutuneesta putkesta ehti vuotaa viikonlopun ajan runsaasti vettä.

Putkirikko
Vesivahinko Siuntion kunnantalo
Vettä oli valunut lätäköksi Siuntion kunnantalon eteen.Juha-Pekka Isotupa / Siuntion kunnanjohtaja

Koiranulkoiluttaja teki hälytyksen sunnuntaiaamuna ennen kello kahdeksaa, ja liikkeelle lähti kolme Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikköä.

Parissa tunnissa selvisi, että viikonlopun aikana Siuntion kunnantalon IV-huoneesta, katon rajasta, oli mennyt putki rikki. Vesi on kastellut käytännössä kaikkia kerroksia.

Pelastuslaitos imuroi lattioilta vedet, ja kunta on tilannut paikalle puhaltimia kuivaamaan loput.

Siuntion kunnantalon vesivahinko
Pelastuslaitos imuroi vedet kaupungintalon sisäpuolelta, päivä kuivannee ulkopuolen.Juha-Pekka Isotupa / Siuntion kunnanjohtaja

Paikalta tavoitettu Siuntion kunnanjohtaja Juha-Pekka Isotupa arvioi, että vahinkojen laajuus selviää tarkemmin ensi viikon aikana.

– Mutta jos väliseinät joudutaan avaamaan, tulee tästä useamman sadan tuhannen euron remontti, Isotupa kertoo.

Isotuvan mukaan pahiten kastuivat hallinnon ja sosiaalitoimen kerrokset. Etätyö ei hallinnossa työskentelevien hommia suuremmin haittaa, mutta sosiaalitoimelle pitää Isotuvan mukaan etsiä väistötilat ja tiedottaa siitä myös siuntiolaisille.

Siuntion kunnantalo on noin 1 000 neliöinen ja kunnanjohtaja Isotupa arvioi vesivahingon koskevan noin 100 - 200 neliötä.

Siuntion kunnantalon vesivahinko
Kuivaimia on tilattu ja niitä odotetaan saapuvaksi.Juha-Pekka Isotupa / Siuntion kunnanjohtaja