Näitä karttoja kelpaa katsella – juhannusviikonlopusta tulossa aurinkoinen ja helteinen

Juhannusviikonlopuksi on luvassa aurinkoista ja lämmintä säätä ja hellelukemia läpi maan.

Juhannussää
juhannuksen lämpötilat kartalla
Matti Huutonen / Yle

Helteiset juhannukset ovat harvinaista herkkua. Usein keskikesän juhlaa on vietetty ihan mukavassa säässä, mutta niitäkin vuosia on, kun kesäyössä on värjötelty toppatakissa ja pallogrilliä suojattu räntäsateelta.

– Kieltämättä se on mieleenpainuvaa, kun on oikein kurjaa ja kylmää. Se nyt jää mieleen, jos on aivan järkyttävän huono sää, sanoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Tänä vuonna juhannus saattaa painua mieliin täysin päinvastaisesta syystä. Juhannusviikonlopusta näyttäisi tulevan keskimääräistä lämpimämpi, jopa helteinen.

– Nyt näyttää siltä, että juhannusaattona lämpötila kohoaa ainakin Etelä- ja Länsi-Suomessa hellelukemiin, kenties jopa 25 asteen yläpuolelle ihan selvästi, Huutonen ennustaa.

Etelä-Lapissakin lämpötila nousee yli 20 asteen, ihan Pohjois-Lapissa lämpötila jäänee 10–15 asteen välille.

Malliennusteissa juhannuspäivä näyttää aurinkoiselta. Eteläiseen Suomeen saattaa kehittyä pieniä paikallisia iltapäiväkuuroja.

Juhannuspäivän ylimmät lämpötilat ovat maan etelä- ja länsiosissa 26–28 asteen tietämissä. Myös Lapissa lämpenee parinkymmenen asteen tienoille.

Meteorologi Huutosen ennusteen mukaan sunnuntai näyttää kaikkein lämpimimmältä viikonvaihteen päivistä ja sääkartalle hellelukemia on merkitty etelästä pohjoiseen.

Ensi viikon ennusteen kaltaista juhannussäätä on tilastojen mukaan melko harvoin.

Esimerkiksi Helsingissä on Ilmatieteen laitoksen mukaan vietetty helteistä juhannusta edellisen kerran vuonna 1999 (siirryt toiseen palveluun). Viime juhannuksena lämpötila ylettyi hellerajan tuntumaan, kun mittarilukema oli 24,5 astetta.

Keski-Suomessa, Jyväskylässä puolestaan edellinen hellejuhannus oli viime vuonna (siirryt toiseen palveluun)ja sitä edeltävä vuonna 2000.

Kesän lämpöennätys rikki tänään – juhannusta edeltää muutama epävakainen päivä

Kuluvan kesän lämpöennätys rikkoutui tänään sunnuntaina, kun Ylitorniolla mitattiin 28,8 astetta.

Juhannusviikko alkaakin suuressa osassa maata helteisen kuumana. On mahdollista, että tiistain tienoilla etelässä ja lännessä jopa 30 asteen raja rikkoontuu ja kuluvan kesän lämpötilaennätykset menevät uusiksi.

– Tosin pohjoisessa tilanne muuttuu jo maanantaina. Jos Utsjoella lämpötila oli tänään 25 astetta niin huomenna siellä on enää kymmenen astetta, Huutonen kertoo.

Viikon edetessä säätyyppi muuttuu vähän epävakaisemmaksi, kun Baltiasta nousee kohti Suomea hyvin epävakaista ja kosteaa ilmaa alkuun etelärannikolle ja lounaaseen tiistai-illan ja keskiviikon tienoilla. Tuolloin on hyvin suuri todennäköisyys sade- ja ukkoskuuroille Etelä- ja Keski-Suomessa.

– Se liikkuu kohti Keski-Suomea keskiviikon ja torstain aikana ja kaartaa siitä koilliseen ja väistyy Venäjälle.

Tällä hetkellä metsäpalovaroitus on voimassa laajalti ja vasta epävakaisen alueen väistyttyä selviää saako juhannuskokkoja sytyttää tänä vuonna.

– Tilannetta pitää seurata juhannusaattoon, puoleen päivään asti, kun tulee viimeisin varoituskartta.

Uimavedet myös normaalia lämpimämpiä

Uimavesien lämpötilat ovat kohonneet lämpiminen päivien seurauksena, kun tuulet ja sateet eivät ole sekoittaneet pintavettä.

Etelä- ja Keski-Suomessa pääsee pulikoimaan parikymmentä asteisessa vedessä. Vesi on paikoin jopa kuusi astetta keskiarvoa lämpimämpää.

pintavesien lämpötiloja kartalla
Matti Huutonen / Yle