1. yle.fi
  2. Uutiset

Mustasaaren yt:t alkavat ja ehkä loppuvatkin saman tien

Tarkoitus oli etsiä säästöjä kaikkiaan 1,6 miljoonan euron edestä.

YT-neuvottelut
Korsholm ämbetshus
Mustasaaressa yt:t saattavat loppua lyhyeen.Yle/Mari Latva-Karjanmaa

Mustasaari käynnistää tänään koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Mahdollista on myös, että neuvotteluita ei jatketa enää tämä päivän jälkeen.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Samuel Broman kertoo, että kunnan taloudellinen tilanne on muuttunut selvästi. Kunta on saamassa valtiolta tukea noin kolme miljoonaa euroa, jolloin säästöjen hakeminen tälle vuodelle ei olisi enää tarpeellista.

Bromanin mukaan neuvottelut aloitetaan aamupäivällä mutta iltapäivän kunnanhallitukselle esitetään, että neuvotteluita ei enää jatketa. Mustasaarella oli tälle vuodelle säästettävää 1,6 miljoonaa euroa.

Broman kuitenkin muistuttaa, että ensi vuosi on edelleen tiukka.

Lue seuraavaksi