1. yle.fi
  2. Uutiset

Ihmisten iloksi perustetaan kukkaniittyjä

Jokioisilla on jo sekä kukkaniitty että aistipuutarha.

Jokioinen
Aurinkoinen päivänkakkaraniitty.
Kotoiset niittykukat tuovat iloa istutusten ohellaYLE/Nella Nuora

Innostus kukkaniittyjen perustamiseen näyttää virinneen. Kukkaniityt on perustettu täksi kesäksi ainakin jo kahteen paikkaan Kanta-Hämeessä.

Jokioisilla kukkaniitty yleisöä varten on avattu maatalouden esittelypuisto Elonkiertoon. Elonkierrossa kukat kasvavat rantaniityllä, ja kasveja esitellään kyltein.

Tammelan kunta kylvi keväällä kirkonkylän keskustaan kukkaniityn. Niitylle on kylvetty sekä yksivuotista että monivuotista kukkaseosta. Yksivuotinen seos tuottaa esimerkiksi aitohunajakukkaa, idänunikkoa, keltapäivänkakkaraa ja malvikkia. Monivuotinen puolestaan kasvattaa esimerkiksi ahdekaunokkia, keltasauramoa, mäkitervakkoa ja puna-ailakkia.

Jokioinen on vastikään istuttanut kunnantalon liepeille aistipuutarhan, missä on myös maisteltavia kasveja kuten viinimarjoja ja mansikoita.

Lue seuraavaksi