1. yle.fi
  2. Uutiset

Australialainen näyttelijä sai kuolemantuomion Kiinassa – maiden tulehtuneet välit kiristyvät entisestään

Australialainen Karm Gillespie tuomittiin viime viikolla kuolemaan huumeiden salakuljetuksesta, oltuaan vankina seitsemän vuotta.

huumeet
Guangzhoun lentoasema, kuvituskuva
Kuvituskuva Guangzhoun lentoasemalta, jossa Karm Gillespie vuonna 2013 pidätettiin.Aleksandar Plavevski / EPA

Kiinalainen oikeusistuin langetti viime viikolla kuolemantuomion australialaiselle Karm Gillespielle, joka on ollut vangittuna huumeiden salakuljetuksesta syytettynä.

Australian hallitus arvostelee tuomiota jyrkästi, kertoo muun muassa BBC (siirryt toiseen palveluun).

– Australia vastustaa kuolemantuomiota kaikissa tilanteissa ja kaikille ihmisille. Kannatamme kuolemanrangaistuksen poistamista lainsäädännöstä maailmanlaajuisesti, maan ulkoministeriö tiedotti loppuviikosta.

Kiinan viranomaiset pidättivät Gillespien tiettävästi Guangzhoun lentokentällä jo vuonna 2013. Tuolloin hänet vangittiin epäiltynä 7,5 kilogramman metamfetamiinilastin salakuljetusyrityksestä.

Gillespie tunnetaan näyttelijäntyöstään australialaisessa Blue Heelers -televisiosarjassa, jota esitettiin 1990- ja 2000-lukujen taitteessa, kertoo Sydney Morning Herald (siirryt toiseen palveluun).

Korona on kiristänyt maiden suhteita

Kuolemantuomio on kiristänyt Kiinan ja Australian jo ennestään jännittyneitä välejä.

Australia on suututtanut Kiinan arvostelemalla sen tapaa hoitaa koronaviruspandemiaa. Kiina taas on syyttänyt Australiaa rasismista kiinalaisia kohtaan ja määrännyt tuontirajoituksia australialaisille tuotteille.

Kiina otti asiaan maanantaina kantaa toteamalla, että tuomio ei liity millään tapaa valtioiden keskinäisiin väleihin.

Maanantaina pääministeri Scott Morrison sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan Australian auttavan Gillespietä kaikin mahdollisin keinoin.

Kiina on aiemminkin langettanut kuolemantuomioita ulkomaan kansalaisille, pääasiassa rangaistuksena huumeiden salakuljetuksesta.

Lue lisää:

Kanadan kansalainen sai kuolemantuomion Kiinassa

Kiina karsii kuolemantuomion käyttöä

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi