Rasistinen twiitti, naisvihamielinen kirja – Mikä on perussuomalaisten linja? Jussi Halla-aho ja Riikka Purra vastasivat A-studiossa

Puheenjohtaja Halla-aho on todennut, että negatiivinen julkisuus näkyy aina puolueen kannatuksessa.

A-studio
Riikka Purra ja Jussi Halla-aho.

Mihin perussuomalaiset vetää puolueena linjan, kun puhutaan esimerkiksi naisista tai tummaihoisista?

Näitä rajoja on koeteltu viime viikkoina.

Ensiksi uutisoitiin kansanedustaja Ano Turtiaisen rasistisesta Twitter-julkaisusta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti erottaa Turtiaisen, ja tänään poliisi ilmoitti aloittavansa tapauksesta esitutkinnan valtakunnansyyttäjän määräämänä.

Otsikoihin päätyi myös puolueen ajatuspaja Suomen Perustan julkaisu Totuus kiihottaa, joka sisälsi naisvihamielistä tekstiä. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan kirjasta on tullut hyvin paljon erittäin huonoa palautetta sekä puolueen sisältä että kannattajilta. Ajatuspaja on keskeyttänyt kirjan julkaisun uudelleen arvioinnin ajaksi.

Halla-aho on vedonnut puolueeseen, jotta negatiivinen julkisuus saataisiin loppumaan. Hänen mukaansa kannattajille on vaikea perustella sitä, että perussuomalaiset puhuvat typeriä tai käyttäytyvät huonosti.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aholta ja varapuheenjohtaja Riikka Purralta kysytään illan A-studiossa, kuinka perussuomalaiset suhtautuu rasistiseen tai hyvän maun rajoja koettelevaan kielenkäyttöön. Entä miten hiljattain 25 vuotta täyttänyt puolue näkee tulevaisuutensa?

A-studion suora lähetys TV1:ssä ja Yle Areenassa maanantaina 15.6.2020 kello 21.00. Lähetyksen voi katsoa myös klikkaamalla jutun pääkuvaa. Juontajana Katri Makkonen. #yleastudio

Lue lisää:

Perussuomalaiset suhtautuu epäilevästi feminismiin – Puheenjohtaja Halla-ahon mukaan aate lietsoo "sotaa sukupuolten välille"