1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ano Turtiainen

Poliisi aloittaa esitutkinnan kansanedustaja Ano Turtiaisen tviitistä valtakunnansyyttäjän määräämänä

Poliisi päätti ensin, ettei esitutkintaa aloiteta, koska sen mielestä ei ollut syytä epäillä kiihottamista kansanryhmää vastaan tai kunnianloukkausta.

Turtiainen erotettiin aiemmin tässä kuussa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä somekäytöksen takia. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Helsingin poliisi aloittaa esitutkinnan kansanedustaja Ano Turtiaisen tviitistä. Esitutkinta aloitetaan valtakunnansyyttäjän määräyksestä. Valtakunnansyyttäjän mukaan asiassa on syytä epäillä kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Aiemmin poliisi oli päättänyt, ettei esitutkintaa aloiteta. Turtiainen oli julkaissut Twitterissä kuvan, jossa pilkattiin Yhdysvalloissa poliisiväkivallan uhrina kuollutta George Floydia.

Kyseessä ei poliisin arvion mukaan ollut riittävän yksiselitteisesti kansanryhmään kohdistuvasta panettelusta tai solvauksesta niin, että kyse olisi kiihottamisrikoksesta. Poliisin mukaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistö ei täyttynyt, koska kuolleen henkilön halventaminen ei ole rangaistavaa.

Turtiainen erotettiin aiemmin tässä kuussa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä toistuvan sopimattoman somekäyttäytymisen takia.

Demokraatti kertoi viime perjantaina, että valtakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkinnan tehtäväksi.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen sanoi tuolloin, että Turtiaista on tärkeä kuulla, sillä tviitti on ymmärrettävissä rasistiseksi.

Juttua päivitetty 15.6.2020 klo 12.42: Lisätty jutun alkuun tieto nyt tutkittavasta rikosnimikkeestä.

Lue lisää:

Demokraatti: Valtakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkinnan Ano Turtiaisen tviitistä