1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Suomen Kansallisteatteri

Kansallisteatterin pahin pelko toteutui: poikkeusluvasta valitus hallinto-oikeuteen

Hartaasti odotettua remonttia koskevan valituksen käsittely kestänee ainakin vuoden verran, arvioidaan Helsingin hallinto-oikeudesta.

Suomen Kansallisteatteri
Nationalteaterns fasad
Mikael Crawford/Yle

Suomen Kansallisteatterin remontti viivästyy.

Helsinki-Seura ja Rakennustaiteen Seura ovat valittaneet Helsingin kaupungin rakennusvalvontapäällikön toukokuussa tekemästä poikkeamispäätöksestä, joka antaa luvan asemakaavasuojelusta poikkeamiseen. Tällä päätöksellä Kansallisteatteri pystyisi aloittamaan vuosia suunnitellun remontin.

Tässä yhteydessä asemakaavasuojelusta poikkeaminen tarkoittaa käytännössä Kansallisteatterin nivelosan purkamista ja laajennuksen rakentamista sen tilalle.

– Päätös on tehty virheellisin perustein ja on näin ollen purettava ja asia palautettava asemakaavoituksella ratkaistavaksi, yhdistysten yhteisessä valituksessa todetaan.

Rakennustaiteen Seuran puheenjohtaja Timo Tuomi toteaa, että kysymys on muustakin kuin nivelosasta.

– Sekin on sinällään arvokas osa historiaa. Huolenaiheena on myös uuden näyttämön korjaussuunnitelma, joka uusisi suurimman osan teatterirakennuksen julkisivusta.

Tuomi huomauttaa, että valituksesta huolimatta tavoitteena on saada teatterin väelle hyvät ja turvalliset työskentelytilat.

– Tätä varten vahvistettiin vuonna 2013 asemakaava, jota olivat kaikki osapuolet räätälöimässä.

Suomen kansallisteatteri ja 30-luvun väliosa
1930-luvun nivelosa on tarkoitus purkaa. 14 metriä pitkä, sisään vedetty osa on alun perin varastoksi ja taustatilaksi rakennettu. Nivelosa jää teatterin vanhan ja uuden puolen, pienen ja suuren näyttämön väliin. Se näkyy vain sivukujille.Jyrki Lyytikkä / Yle

Rakennustöitä ei voida aloittaa ennen kuin valitus on käsitelty

Yle kertoi viime viikolla, että teatterin aikeet purkaa 1930-luvulta peräisin oleva nivelosa on synnyttänyt pienimuotoisen kohun. Teatterin julkisivut on suojeltu asemakaavassa, mutta Museovirasto ja Helsingin kaupungin rakennusvalvonta puoltavat purkupäätöstä.

Päätös, joka sallii asemakaavasuojelusta poikkeamisen, tehtiin Rakennusvalvonnassa. Rakennusvalvonnan korjaus- ja muutosrakentamisen lupayksikön päällikkö Salla Mustonen kuuli 11. kesäkuuta päivätystä valituksesta Yleltä.

– Rakennustöitä ei voida aloittaa ennen kuin lupa on lainvoimainen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hanke viivästyy, Mustonen vahvistaa.

Viime viikolla Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho ja Museoviraston osastonjohtaja Mikko Härö olivat huolissaan mahdollisista valituksista. Nyt pahin pelko on käynyt toteen.

– Me olemme kahdeksan vuotta hakeneet rahoitusta. Se on vihdoin viimein saatu. Jos tämä myöhästyy, se voi myöhästyä pitkästikin, jopa puolitoista vuotta. Se tarkoittaa rahassa miljoonia, Myllyaho totesi Ylen haastattelussa.

– Ilmeisenä riskinä on koko hankkeen kriisiytyminen. Se olisi tilanne, jossa oikeastaan kaikki häviävät ja kukaan ei voita mitään, Härö sanoi.

Hallinto-oikeudesta vahvistetaan, että tällaisten valitusten käsittelyyn kuluu tavallisesti aikaa ainakin vuoden verran.

Havainnekuva kansallisteatteriin suunnitellusta uudisosasta.
Havainnekuva nivelosan tilalle tulossa olevasta laajennuksesta.Arkkitehdit Davidsson Tarkela ja Mallinnus Lumart

Tarkasti harkittu valitus

Helsinki-Seuran ja Rakennustaiteen Seuran yhteisvalitus on tällä haavaa ainoa julki tullut valitus aiheesta. Valitusoikeus menee umpeen tänään 15. kesäkuuta.

Kevyiden rakenteiden purkaminen oli tarkoitus aloittaa elokuussa. Uudisosan rakentamisen piti alkaa vuonna 2021. Valmista piti tulla vuoteen 2023 mennessä.

Valituksen lopulliset vaikutukset selviävät vasta, kun se on käsitelty.

– Valitukset nähdään välillä kovin hankalina. Olen luottamustoimessa Rakennustaiteen Seuran puheenjohtajana neljättä vuotta. Tämä on minun aikanani ensimmäinen valitus, jonka olemme tehneet, Timo Tuomi toteaa.

Valitus nojaa paitsi historiallisiin ja arkkitehtonisiin arvoihin myös siihen, että tällainen asia pitäisi Tuomen mukaan ratkaista asemakaavamuutoksella, ei poikkeusluvalla.

– Nimenomaan olemme pitäneet huolen siitä, ettemme valita turhasta. Silloin, kun teemme niin, se on punnittua toimintaa.

Lue seuraavaksi