Video: Supersuosittu australialaisartisti kuulostaa aivan Almalta ja fanittaa suomalaista: "Olemme artisteja, jotka eivät välitä pyllyn pyörittämisestä."

Tones and I -nimisen artistin kappale Dance Monkey on yksi viime aikojen isoimmista kansainvälisistä hiteistä.

musiikki
Tones and I
Tones and I oli tarkoitus nähdä ensimmäistä kertaa esiintymässä Suomessa heinäkuussa Joensuun Ilosaarirockissa.Warner Music

Toni Watson eli artisti nimeltään Tones and I vastaa reippaana videopuheluun Australiasta. Hän on selkeästi huojentunut, että koronatilanne on alkanut helpottaa myös maapallon toisella puolella.

– Voimme mennä jälleen ulos ja nähdä ystäviä. Muutama päivä sitten järjestimme kavereilleni kihlajaisjuhlat ja paikalla sai olla jo 20 ihmistä.

Muusikko kaipaa kuitenkin jo esiintymään yleisön eteen. Hänen oli tarkoitus olla maailmankiertueella koko vuoden ajan, mutta se piti peruuttaa.

– Tämä on ollut rankkaa, mutta päätin, etten esiinny isommissa paikoissa ennen kuin se on turvallista.

Tones and I
Tones and I oli marraskuussa ehdolla kahdeksan palkinnon saajaksi Australian Aria-musiikkigaalassa. Hänet palkittiin neljällä palkinnolla, muun muassa parhaana naisartistina ja tulokkaana.Brendon Thorne / EPA

Poikkeuksellinen menestystarina

Watson on noussut maailmanmaineeseen ennätyksellisen nopeasti. Vielä viime vuoden alussa hän esiintyi kotimaassaan kaduilla tienatakseen elantonsa.

– Soitin musiikkia kaduilla ja asuin autossani. Sitten julkaisin musiikkia ja ihmiset oletettavasti pitivät kuulemastaan.

Pankin räjäytti kappale Dance Monkey, joka julkaistiin vuosi sitten toukokuussa. Se alkoi soida radioissa Australiassa ja pikku hiljaa biisistä tuli kansainvälinen hitti. Kappale nousi listakärkeen yli 30 maassa, mukaan lukien Suomessa.

Tällä hetkellä tanssittavaa kappaletta on kuunneltu Spotifyssa ja Youtubessa (siirryt toiseen palveluun) molemmissa yli miljardi kertaa.

– Nyt ihmiset ympäri maailmaa tietävät musiikistani ja se tuntuu hullulta unelta.

Toisinaan suuret hitit syntyvät hetkessä. Watson kertoo, että hän kirjoitti biisin puolessa tunnissa pienen australialaiskaupungin mökissä, missä hän kävi usein tekemässä uutta musiikkia.

Äkillinen menestys tuli nuorelle artistille aivan puskista, sillä hänellä ei ollut mitään käsitystä musiikkibisneksestä.

– Minulla ei ollut hajuakaan, mikä listasijoitus on hyvä tai huono. En ollut seurannut lainkaan, mitä netissä tapahtuu.

Tones and I
– Korona-aikana olen ollut studiossa tekemässä musiikkia lähes joka päivä. Pelaan myös korista koko ajan ja käyn kavereiden kanssa vaeltamassa luonnossa, kertoo australialainen Tones and I.Warner Music

Tones and I on erikoinen nimi yksin esiintyvälle artistille. Hänen lempinimensä on Tones, mutta sen niminen bändi oli jo olemassa, joten sitä ei voinut käyttää.

– Oikea nimeni Toni loppuu i-kirjaimeen, mistä tuli I. Mutta artistinimeni voi tarkoittaa myös minua ja musiikkiani yhdessä.

Rasismia ja kiusaamista vastaan

Nopeasti tulleen suosion takia Tones and I julkaisi pikavauhtia EP-levyn The Kids Are Coming viime vuoden elokuussa. Nyt hän valmistelee esikoisalbumiaan, jonka pitäisi olla valmis parin kuukauden päästä.

Muusikko sanoo, ettei halua toistaa Dance Monkey -hittiään, sillä se voisi olla huono asia hänen uralleen.

– En halua kirjoittaa samaa kappaletta uudelleen. En halua olla tunnettu vain yhdestä asiasta.

Dance Monkey ei ole edes suosikkini omista kappaleistani. Se ei ole edes viiden kärjessä. Jos ihmiset haluavat tuntea minut paremmin, he tutustuvat koko tuotantooni.

Artisti haluaa tehdä kappaleita tunteistaan, jotka voivat olla myös vakavia tai surullisia. Esimerkiksi tänä vuonna julkaistulla Can't be happy all the time -kappaleella hän käsittelee ikäviä puolia nopeasta julkisuuteen nousemisesta.

– Minulle on tärkeää vastustaa rasismia ja kiusaamista, tukea seksuaalivähemmistöjä sekä puhua ilmastonmuutoksesta. Aiheet ovat tärkeitä nuoremmalle sukupolvelle, joka haluaa tehdä maailmasta paremman paikan.

 Tones and I
Tones and I esiintyi marraskuussa Australian Aria-musiikkipalkintogaalassa.Brendon Thorne / EPA

"Almalla on uskomaton ääni"

Tones and I jää artistina mieleen erityisesti erikoisen lauluäänensä ansiosta. Hän myös esiintyy usein verkkareissa ja lippis päässä.

Artistista tulee väistämättä mieleen kotimainen Alma. Yhteneväisyyksiä on lauluäänestä lähtien. Australialainen kertookin seuraavansa suomalaista Instagramissa.

– Olemme artisteja, jotka eivät välitä pyllyn pyörittämisestä. Emme myöskään esittele vartaloitamme saadaksemme sen, mitä haluamme. Arvostan naisartisteja, jotka eivät hiero takapuoltaan ihmisten naamoja vasten.

Tones and I laulaa pätkän Alman Chasing highs -hittiä, sillä se oli hänen ensimmäinen suomalaisartilta kuulemansa kappale.

– Hän on hyvä biisinkirjoittaja ja hänellä on uskomaton ääni. Olen kuunnellut myös muita Alman biisejä. Hänhän julkaisi juuri uusia kappaleita, joita kuuntelin juuri yhtenä päivänä.

Lue myös:

Alma julkaisee pitkään odotetun esikoisalbuminsa – katso kuvasarja laulajan uran vaiheista