Suomi nousi pari pykälää kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa

Vertailun mukaan Suomi on kilpailukykyisempi kuin Saksa.

Kansallinen kilpailykyky
Ilmakuvassa on Senaatintori, taustalla näkyy Katajanokka.
Silja Viitala / Yle

Suomi on noussut kaksi sijaa ylöspäin kolmanneksitoista IMD:n kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Parhaiten Suomi sijoittuu infrastruktuurissa, jossa sijoitus on neljäs. Heikointa on sijoitus taloudellisessa menestyksessä.

Kärkikolmikossa Singapore säilyttää paikkansa vertailun kärjessä, Tanska kipuaa toiselle sijalle ja kolmanneksi sijoittuu Sveitsi. Yhdysvallat tippui sijalle kymmenen ja Kiina sijalle kaksikymmentä. Sekä Yhdysvaltojen että Kiinan asema heikkeni kansainvälisessä kaupassa. Voimakas viennin veturi Saksa löytyy sijalta seitsemäntoista, eli IMD katsoo Suomenkin olevan kilpailukykyisempi maa kuin Saksa.

– Tämän vuoden sijoituksia tarkasteltaessa on huomioitava, että käytetyt tilastot ovat ajalta ennen koronakriisiä, huomauttaa Etlan tutkija Ville Kaitila.

Lue myös:

Suomi säilyttänyt asemansa laajassa kilpailukykyvertailussa

Suomen sijoitus laski kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa – Yhdysvallat 1. ja Suomi sijalla 16