1. yle.fi
  2. Uutiset

Ähtärin eläinpuiston rahoitustilanne mutkistui entisestään, kun kaupunkia ei hyväksytty takaajaksi – kaupunginjohtaja: "Rahaa palaa, aikaa palaa"

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki sanoo, että Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen kanssa on nyt elettävä.

Ähtäri
Ähtärin eläinpuiston Pandatalo eli päärakennus, johon aurinko paistaa. Taivaalla tummia pilviä.
Ähtärin eläinpuiston päärakennusAntti Kettumäki / Yle

Ähtärin kaupungin Ähtärin eläinpuistolle myöntämien lainatakausten kaatuminen mutkistaa eläinpuiston taloustilannetta. Muun muassa kolme vuotta sitten rakennetun hulppean pandatalon kaupungin myöntämät lainavakuudet siis todettiin laittomiksi.

Korkein hallinto-oikeus antoi asiassa päätöksensä eilen ja hylkäsi kaikki kolme Ähtärin kaupungin tekemää valitusta hallinto-oikeuden eläinpuisto-päätöksistä. Ähtäri ei olisi saanut myöntää yli 17 miljoonan euron takauksia hankkeille.

Lue seuraavaksi: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Ähtärin valitukset: kaupungin takaukset eläinpuistolle laittomia

Oikeuskäsittely lähti liikkeelle kun yksityishenkilö valitti kaupunginvaltuuston tekemistä takauspäätöksistä. Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki sanoo, että päätöksen kanssa on nyt elettävä.

– Oikeus on nyt puhunut ja päätöksiä on nyt kunnioittaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyinen tilanne säilyy ennallaan, koska päätökset eivät ole olleet lainvoimaisia, niin niitä ei ole pystytty laittamaan käytäntöön. Nykytilanteella jatketaan, Pienimäki kertoo.

Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho vakuuttaa, että päätöksellä ei ole vaikutusta eläinpuiston tämän hetken toimintaan.

– Tämä on ollut pitkä prosessi, alkanut jo vuonna 2018 ja tässä on jouduttu keksimään muita vaihtoehtoja.

Pandatalon rahoitus nyt huomattavasti kalliimpi

Takaukset hankkeille, kuten Hotelli Mesikämmenen saneeraukselle ja mahdolliselle uudisrakentamiselle täytyy löytää nyt muualta. Myöskään vuonna 2017 rakennetun pandatalon rahoitukselle ei ole kaupungin takausta.

Tällä tavoin pandatalon laina tulee Pienimäen mukaan olemaan 600 000 euroa kalliimpi.

– Rahaa palaa, aikaa palaa luonnollisesti tässä kokonaisuudessa. Tämä mutkistaa Ähtärissä yli 170 henkeä työllistävän matkailun kehittämistä, Pienimäki toteaa.

Väliaho ei ota kantaa rahoitustilanteeseen, vaan vetoaa kaupunkiin omistajana.

– Kaupunki on omistaja, ja kaupunki päättää kuinka jatkossa edetään.

Lisäkustannukset tuovat Jarmo Pienimäen mukaan kiviä reppuun. Selkeää konkurssivaaraa ei kaupunginjohtajan mukaan kuitenkaan ole.

Pienimäki toivoo, että ihmiset äänestäisivät nyt jaloillaan ja vierailisivat eläinpuistossa.

– En halua dramatisoida mitenkään. Eläinpuisto on toiminut kohta 50 vuotta ja on osa Ähtäriä ja identiteettiä. Näen, että seuraavat 50 vuottakin se käy ja kukkuu, Pienimäki kertoo.

Lue myös:

Pandojen 1,5 miljoonan koronatuki puhuttaa ja jopa palauttamista Kiinaan väläytetään äärimmäisenä keinona – Ähtärin eläinpuisto vakuuttaa saavansa talouden kuntoon

Lue seuraavaksi