Töölönlahden kivikäärme muuttaa Helsingistä Kankaanpäähän

Oopperan käärme -teokselle piti löytää uusi paikka, kun Helsingin kaupunki ei halunnut lunastaa sitä.

taide
Kivilohkareista tehty käärme.
Oopperan käärme -teos saa uuden kodin Kankaanpäästä. Kankaanpään Taideyhdistys

Oopperan käärme eli Opera Ophidia -kivitaideteos siirretään Helsingistä Hesperian puistosta taidekaupunkina profiloituneeseen Kankaanpäähän Pohjois-Satakuntaan.

Teos on käärmeen muotoon taivutettu teräsverkko täytettynä kivilohkareilla. Sillä on pituutta 15 metriä.

Kivikäärme valmistui Töölönlahden rantapuistoon vuonna 2000, jolloin Helsinki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Teos on saanut siitä asti pysyä paikoillaan ja on edelleen tekijöidensä – Ossi Somman, Reijo Paavilaisen ja Pertti Mäkisen – omistuksessa. Helsingin kaupunki ei ole halunnut lunastaa teosta.

Kankaanpään taidekoulussa vaikuttanut kolmikko alkoi etsiä teokselle uutta kotia ja kääntyi Kankaanpään taideyhdistyksen puoleen. Yhdistys innostui asiasta ja teos siirretään EU:n leader-tuen avulla osaksi Kankaanpään taidekehää, jossa on entuudestaan jo runsaat sata taideteosta.

Kivikäärme puretaan talkoilla tänään tiistaina ja kuljetetaan osina Helsingistä Kankaanpäähän, jossa teos kootaan keskiviikkona ja torstaina. Teoksen siirrossa on mukana yhteistyössä Kankaanpään kaupunki.

Kankaanpäässä sijoituspaikka on Vuohiniitynpuisto. Sieltä se näkyy hyvin myös Laviantielle eli kantatielle 44.