Hallitus lykkää loppukesän budjettiriihen puoluekokousten yli – ministeriöiden narinakierros jää historiaan

Syyskuussa tiedetään, että Sanna Marin johtaa SDP:tä – ja kuka johtaa keskustaa, Katri Kulmuni vai joku muu.

Budjettiriihi
Matti Vanhanen pitää tiedotustilaisuutta.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen arvioi, että loppukesän puoluekokousten vaikutus hallituksen budjettineuvotteluihin voi olla kahtalainen: joko helpottaa tai luo paineita.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Hallitus on siirtänyt valtion ensi vuoden talousarvioneuvottelut eli budjettiriihen syyskuun puoliväliin, 14.–15.9. Alun perin hallituspuolueiden budjettineuvottelu piti järjestää elokuun loppupuolella.

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan aikataulua on säädetty muun muassa EU-kokousten vuoksi, käytännön syistä.

Ajankohta on päähallituspuolueiden SDP:n ja keskustan puoluekokousten jälkeen. Aiempi suunnitelma oli järjestää budjettineuvottelu valtion talousarviosta SDP:n puoluekokouksen jälkeen, mutta ennen keskustan puoluekokousta.

Nyt budjettiriihessä olisi siis selkiytynyt tilanne myös keskustan puheenjohtajatilanteen osalta, olettaen, että puoluekokoukset järjestetään ilmoitetussa aikataulussa.

Syyskuun puolivälissä pääministeri Sanna Marin on valittu SDP:n puheenjohtajaksi ja tiedetään, kuka on keskustan puheenjohtaja, Katri Kulmuni vai joku muu.

Helpottaako hallituksen budjettiriihtä se, että päähallituspuolueiden puoluekokoukset on pidetty?

– Parhaimmillaan helpottaa. Mutta yhtä lailla saattaa tulla puoluekokouspäätöksistä paineita ja odotuksia riihtä kohti, Vanhanen pohtii Ylen haastattelussa.

Talousluvut sitä tarkemmat, mitä myöhemmin budjetti viimeistellään

Matti Vanhanen toivoo, että elokuussa olisi mahdollisuus arvioida taloudessa kotimarkkinoiden elpymistä. Koronaviruksen ensimmäinen vaihe olisi nähty.

Valtiovarainministeri kuitenkin epäilee, että joka tapauksessa valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvio tehdään epävarmoissa tunnelmissa.

– Sumussa. Veikkaan, että isossa kuvassa aika lailla sumussa joudutaan budjettiriihi vielä vetämään. Globaalin ja EU-tason kautta tuleva viennin kehitys saattaa olla edelleen vähän hämärän peitossa, Vanhanen summaa.

Joka tapauksessa budjettiriihen myöhäisempi ajankohta helpottaa maan talouden tilannekuvan synnyttämistä, vaikka vuosikymmenen talousnäkymään ei olennaisesti uutta tietoa tulisikaan. Myös elokuun tuoreista talousluvuista on parempi käsitys syyskuun puolivälissä kuin elokuun lopulla.

Ministeriöiden narinakierros vaihdetaan neuvotteluksi

Uusi valtiovarainministeri on tehnyt yhden muutoksen hallituksen loppukesän talousneuvottelujen perinteiseen kaavaan.

Enää ei käydä valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden välisiä yksittäisiä keskusteluja valtiovarainministerin oman budjettiesityksen jälkeen. Tuota ministeriökierrosta on kutsuttu myös narinakierrokseksi.

Näin hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden tuloista ja menoista:

  • torstai 13. elokuuta valtiovarainministeri Matti Vanhasen esitys hallitukselle
  • tiistai 25. elokuuta hallituksen neuvottelu valtiovarainministerin ehdotuksesta
  • maanantai ja tiistai 14. – 15. syyskuuta koko hallituksen budjettineuvottelu, budjettiriihi

Ministeriökierroksen tilalle tulee koko hallituksen yhteinen neuvottelu.

Matti Vanhanen on varannut jokaiselle ministeriölle 15 minuuttia aikaa kommentoida valtiovarainministerin budjettiesitystä. Muut ministerit kuulevat palaverissä toistensa näkemykset. Tavoitteena on parempi kuva budjettikokonaisuudesta. Sen jälkeen järjestetään koko hallituksen varsinainen budjettiriihi.

– Kahdenväliset tapaamiset, joihin on käytetty kaksi tai kolme päivää aikaa, ne ovat viidentoista vuoden takaisten kokemusteni mukaan sellaisia, että niissä lähinnä toistetaan omia toiveita ja harvoin tehdään ratkaisuja, Vanhanen perustelee muutosta.

Vanhasen tarkoitus on, että ministerit kokisivat olevansa varsinaisessa budjettineuvottelussa osa kokonaisuutta eivätkä oman ministeriönsä rahojen vartijana.

Voit keskustella jutun aiheesta keskiviikkoon 17.6.2020 kello 23 asti, klikkaa jutun alla keskustele-painiketta.

Lue lisää:

Analyysi: Rahaa jaetaan isolla kauhalla – viimeistään nyt politiikanteko palasi hallitukseenkin

Oppositio moitti rahan roiskimista hankkeisiin koronan varjolla – Rahaministeri Vanhanen puolusti jättimäistä lisäbudjettia: "Haluamme välttää 90-luvun laman virheet"