Tuija Siltamäki: Nuortenkin sietäisi nähdä painajaisia yhteiskunnan kantokyvystä

Tuoreen raportin mukaan talouskasvusta ovat hyötyneet lähes yksinomaan yli 40-vuotiaat, huolestuu Ylen toimittaja Tuija Siltamäki.

nuoret
Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019
Antti Haanpää / Yle

Jyväskylän yliopisto julkaisi viime viikolla raportin, (siirryt toiseen palveluun) jonka nimen aion seuraavaksi mainita, ja siitäkin huolimatta kiellän teitä lopettamasta tämän jutun lukemista. Tässä se tulee: Muutokset maksetuissa henkilöveroissa alueittain Suomessa 2000-luvulla.

Noin. Jatkossa kyseiseen tuotteeseen viitataan nimellä "raportti", "rapsa" tai "rapandeeros", ja toisin kuin sen otsikko antaa ymmärtää, sisältö on todella dramaattista tavaraa.

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian professorin Pekka Neittaanmäen ja tutkimusavustaja Kimmo Niinimäen "rapsa" tarkastelee henkilöverotuksen muutoksia kahdessa ikäryhmässä: 20–39-vuotiaissa ja 40–59-vuotiaissa. Koska Suomi on progressiivisesti verottava maa, kerättyjen verojen määrä kertoo, kuinka paljon ikäryhmät tienaavat. Se taas antaa viitteitä siitä, mihin suuntaan Suomi kehittyy, ja ketkä kehityksestä hyötyvät.

Mistä päästäänkin takaisin "rapandeerokseen" ja siihen, miksi jokaisen 20–39-vuotiaan sietäisi edes silloin tällöin herätä keskellä yötä kylmästä hikilammikosta miettimään yhteiskunnan kantokykyä.

Niini- ja Neittaanmäen mukaan vanhemman ikäryhmän tulokehitys on ollut selvästi vahvempaa kuin nuoremmalla koko maassa ja kaikissa maakunnissa Kainuuta ja Lappia lukuun ottamatta. Koko maata kuvaavassa käppyrässä alle 40-vuotiaiden maksamien henkilöverojen kehitys on lähes vaakasuoraa. Yli 60-vuotiaiden musta viiva ampaisee vuoden 2012 kohdalla hurjaan nousuun ja jättää vuosikymmenen loppuun mennessä nuoremmat kauas taakseen.

Tätä on vaikea sanoa kuulostamatta aivan kauhean pölyiseltä, mutta: sillä on laajoja yhteiskunnallisia merkityksiä.

Ensinnäkin käppyröiden mukaan vaikuttaa siltä, että vuoden 2013 jälkeen talouskasvusta ovat hyötyneet lähes yksinomaan yli 40-vuotiaat. Niin arvioi esimerkiksi Helsingin yliopiston taloustieteen yliopistonlehtori Juha Tervala Helsingin Sanomissa (siirryt toiseen palveluun). Tervalan mukaan yksi syy synkkiin käppyröihin voi olla se, että nykynuorten asema työmarkkinoilla on heikompi kuin edeltäjillään. He eivät etene urallaan eivätkä saa palkankorotuksia.

Myös nuoret unelmoivat omistusasunnoista, ja monet heistä myös säästävät tavoitteellisesti unelman toteuttamista varten.

Selityksiä voi toki etsiä nykynuorten velttoudesta, välivuosista, pitkistä opiskeluajoista ja millenniaalihöpinöistä, joiden mukaan vakituiset työpaikat ja asuntolainat eivät kiinnosta nuoria. Molemmat on kumottu ainakin osittain vääriksi.

Viimeisimmässä Nuorisobarometrissä (siirryt toiseen palveluun) lähes 80 prosenttia vastaajista ilmoitti menevänsä mieluummin töihin kuin elävänsä työttömyyskorvauksella, vaikka työttömänä rahaa jäisi käteen yhtä paljon. Nordean selvityksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) myös nuoret unelmoivat omistusasunnoista, ja monet heistä myös säästävät tavoitteellisesti unelman toteuttamista varten.

Todennäköisempi selitys löytyy siitä, että nykyiset alle 40-vuotiaat ovat eläneet lähes koko aikuisuutensa taloudellisessa poikkeustilassa. Ensin oli vuonna 2008 alkanut kansainvälinen finanssikriisi, josta Suomi toipui monia muita maita hitaammin. Vuonna 2011 BKT lähti uuteen laskuun, ja vuonna 2015 alkanut kasvu lässähti koronakriisiin.

Talouskriisien tiedetään osuvan kovaa niihin, jotka ovat niiden aikaan vasta tulossa työmarkkinoille. Kun talous näyttää synkältä, yritykset lykkäävät investointeja ja rekrytointeja. Silloin ollaan monelle millenniaalille tutussa tilanteessa työpaikan neukkarissa, jossa pomo- tai hr-henkilö kertoo, että hirveen mielellämme pidettäisiin sut täällä, mutta nyt ei ole tarjota oikein mitään.

Onko ihme, jos jossain vaiheessa tulee siihen tulokseen, että sama kai se on ruveta downshiftaamaan.

Ja jos samaa liturgiaa kuuntelee vuodesta toiseen Martelan hilpeän värisillä toimistokalusteilla, onko ihme, jos jossain vaiheessa tulee siihen tulokseen, että sama kai se on ruveta downshiftaamaan, jossei puurtamisesta kerran ole mitään hyötyä.

Havainto joidenkin nuorten muuttuneista työelämä- ja asumismieltymyksistä voi siis olla oikea, mutta enemmän kuin hengen velttoudesta tai tyhmyydestä se johtuu yhteiskunnallisista olosuhteista. Toiveita sopeutetaan siihen, mitä vaikuttaa olevan mahdollista saada.

Ja siitä myös yli 40-vuotiaiden käppyrän kannattaisi kiinnostua. Sillä jos meillä käy niin, että alle 40-vuotiaat putoavat tulokehityksestä, ja jos tuo notkahdus jää pysyväksi, se vaikuttaa koko yhteiskunnan vaurauteen. Esimerkiksi siihen, millaiseen eläkejärjestelmään, terveydenhuoltoon ja vanhustenhoitoon meillä on varaa. Vai leikataanko ja yksityistetäänkö, kunnes valtio on kuihtunut sellaiseksi, että sen pystyy rahoittamaan?

Sitä voi miettiä nyt – tai muutaman kymmenen vuoden päästä vanhainkodissa viikon vanhoissa vaipoissa. Siinä vaiheessa jopa nuorten palkkaaminen ja työperäisen maahanmuuton edistäminen saattavat alkaa tuntua ihan kivoilta ideoilta.

Tuija Siltamäki

Tuija Siltamäki on Ylen toimittaja, joka kirjoittaa työryhmän kanssa tietokirjaa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ja aikoo lakata olemasta ennen eläkeikää.

Blogista voi keskustella 20.6. klo 23.00 asti.