Työ teho-osastolla on taistelua elämästä ja kuolemasta – vapaapäivinään Patricia G. Bertényi kirjoittaa dekkareita, joiden päähenkilö on upporikas supernainen

Kulttuurivieras, unkarilaistaustainen kirjailija Patricia G. Bertényi osasi sanat tyttö ja poika, kun aloitti koulun Suomessa.

Kulttuurivieras
Patricia Bertenyi lähikuvassa hengityssuojain kasvoilla.
Unkarilaissyntyinen Patricia G. Bertényi on ollut töissä teho-osastolla 16 vuotta. Vasta koronakevään aikana vaativa työ on alkanut saada arvostusta.Nella Nuora / Yle

– Ensimmäinen lomapäivä. Nyt on hyvä fiilis, toteaa Patricia G. Bertényi, joka on tullut haastattelua varten pistäytymään Helsingissä.

Hän joutui jännittämään loman toteutumista loppumetreille asti, sillä Bertényi työskentelee teho-osastolla hoitajana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Koronakevään takia hoitohenkilöstön lomat olivat liipaisimella, mutta nyt tilanne on niin hyvä, että hoitajat pääsevät lomille.

Loma tuli tarpeeseen, sillä koronakevät on ottanut koville. Normaalisti työt on voinut jättää vuoron päätyttyä, mutta nyt nopeat muutokset ja jatkuvasti päivittyvät ohjeistukset ovat pitäneet Bertényita koko ajan varpaillaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Patricia Bertényin mukaan kirjoittaminen auttaa ulkopuolisuuden tunteeseen. Fiktiossa hän pääsee omaan maailmaan.

Ulkopuolisuuden tunne pysyi – Turun murteesta huolimatta

Patricia G. Bertényilla on kuitenkin paikka, jonne paeta työtä. Kirjoittaminen – se on henkireikä. Ilman sitä Bertényi ei selviäisi.

– Kun menen kotiin ja otan läppärin esiin, kaikki muu unohtuu. Kirjoittaessa asiat menevät niin kuin minä haluan. Se on ihanaa vastapainoa työlle.

Unkarissa syntynyt Bertényi on kirjoittanut lapsesta saakka. Hän on siten paennut ulkopuolisuuden tunnetta, joka hänellä on aina ollut Suomessa. Vaikka hän osaa täydellistä suomea, vieläpä vahvalla murteella höystettynä.

– Eräs lääkäri ihmetteli kerran, että onpa mulla jännä aksentti. Totesin vain, että joo täälläpäin sitä sanotaan Turun murteeksi.

Bertényi on julkaissut nyt kaksi kirjaa. Toinen, Varjojen saari, julkaistiin tässä kuussa. Kirjojen päähenkilö on entinen FBI:n tutkija, jonka erikoisalaa on taide.

Mitään perinteisiä dekkareita kirjat eivät ole. Niitä voisi pikemminkin luonnehtia genrehybrideiksi, sillä niissä on salapoliisityön lisäksi kosolti fantasiaa ja romantiikka.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Patricia Bertényi kirjoittaa unkariksi Varjojen saari.

Bertényi sanoo laittaneensa kirjoihin kaiken, mikä häntä kiinnostaa.

– Ne on siinä samassa läjässä, hän nauraa.

Fantasian tuomista kirjaan Bertényi pohti kauan. Silloin hänen sormensa olivat pitkään pysähdyksissä näppäimistöllä.

– Mietin ja mietin, voinko oikeasti kirjoittaa näin? Sitten päätin, että voin. Se on mun kirja!

Patricia Bertenyi Kansallismuseossa kirja kädessä.
Sivistys ja elinikäinen oppiminen ovat elämän kulmakiviä. Tähän mennessä Bertényi on opiskellut arkeologiaa, taidehistoriaa, valokuvausta sekä libristin ja sairaanhoitajan ammatit.Nella Nuora / Yle

Idean päähenkilön yliluonnollisiin kykyihin Bertényi sai veljeltään Markilta, joka joutui nuorena auto-onnettomuuteen. Sen seurauksena hän näkee musiikin väreinä. Nykyään veli on ammatiltaan muusikko.

– Olen puhunut asiasta paljon Markin kanssa ja siitä lähti liikkeelle ajatus päähenkilöni kyvystä kuulla tauluja.

Kirjan päähenkilössä amerikanitalialaisessa Jackie Saratogassa on paljon palasia Bertényista. Jackie on taidehistorioitsija, joka on rakastunut naiseen. Lisäksi hän osaa kieliä ja arvostaa sivistystä – aivan kuten Bertényi.

– Kyllä samoja piirteitä löytyy, myönnän. Jackie on myös hyvin varma, tietää kuka on. Toisin kuin minä.

Jackie Saratoga on myös superrikas.

– Moni on ihmetellyt, miksi tein hahmostani rikkaan? Koska olen pienipalkkainen hoitaja, halusin kuvitella miltä tuntuisi elää ilman, että laskee senttejä koko ajan.

Kirjojen myötä Bertényi on päässyt myös unelmiensa kaupunkiin San Franciscoon. Hän ei ole koskaan käynyt siellä, mutta Google Mapsin avulla tapahtumien miljööt syntyvät helposti.

– Halusin valita päänäyttämöksi sellaisen paikan, joka on suvaitsevainen päähenkilöni kaltaiselle tyypille. Jos saan kirjoista lisätienestiä, ehkä lähden käymään Friscossa. Kunhan korona on ohi.

Isän kuolema havahdutti

Bertényi ei koskaan ajatellut tulevansa kirjailijaksi. Suomi ei ole hänen äidinkielensä ja vielä lukiossa tuleva kirjailija sai pyyhkeitä ”omintakeisesta” kirjoitustavastaan, jossa oli pitkiä adjektiivirempsuja.

Silti hän piti kirjoittamisesta. Ensimmäinen romaanin käsikirjoitusversio syntyi puhtaasta kirjoittamisen ilosta. Se säilyi tietokoneen uumenissa pitkään. Isän äkillinen kuolema sai Bertényin kuitenkin lähettämään käsikirjoituksen kustantamoon.

– Silloin havahduin ajatukselle, että en halua kuolla ilman tietoa, että kelpaisiko käsikirjoitus mihinkään.

Bertényi lähetti käsikirjoituksen Tammeen, ja kymmen päivän päästä sieltä tuli lyhyt vastaus: ”Onko tämä vielä ajankohtainen?”

– En ymmärtänyt sitä. Olen tehohoitaja ja tottunut, että asiat ovat joko niin tai näin. Tällainen kryptinen viesti sai minut aivan ymmälleen.

Hän soitti päivystystä pitävälle puolisolleen ja kysyi neuvoa.

– Riikka suorastaan huusi puhelimeen, että ne haluaa sen! Vastaat heti takaisin.

Vielä silloinkin, kun Bertényi oli kirjoittamassa kustannussopimusta, hän odotti, että nurkan takaa tulee joku ja sanoo: ”Vitsi, vitsi.”

Mutta kukaan ei tullut. Nyt Bertényilla on kolmen kirjan kustannussopimus. Trilogian viimeinen osa on työn alla ja sen on määrä ilmestyä ensi vuonna.

Turussa ei ollutkaan jäävuoria

On suorastaan ihme, että Bertényi on nykyään kirjailija. Hän oli jo 8-vuotias perheen muuttaessa Unkarista Suomeen. Kielitieteilijä-äiti oli kutsuttu opettamaan unkaria Turun yliopistoon, ja koko muu perhe seurasi mukana.

He saapuivat Turun rautatieasemalle syksyllä vuonna 1981. Bertényi muistaa, miten hän hämmästeli lämpöä. Hän oli kuvitellut, että vastassa olisi jäävuoria. Lapset saivat pari päivää aikaa totutella Suomeen, mutta kolmantena päivänä he aloittivat koulun. Täysin ummikkoina.

– Osasin sanat tyttö ja poika, mutta niistäkään en ollut varma, kumpi oli kumpi.

Koulua oli kuitenkin käytävä. Kun muilla oli äidinkieltä, Bertényi laski matematiikan tehtäviä. Kunnes eräänä helmikuisena päivänä, kun aurinko siivilöityi kauniisti luokkaan, Bertényi kuuli opettajan sanovan: ”Punainen auto.”

– Silloin päässäni naksahti jokin. Siitä lähtien ymmärsin lähes kaiken.

Sen jälkeen kaikki alkoi sujua ja kotimaa unohtui. Lapset viihtyivät Suomessa niin hyvin, ettei perhe enää halunnut palata takaisiin Unkariin, vaikka kommunistiselta valtiolta tuli mahtikäsky tulla takaisin.

– Äitini uhrasi oman akateemisen uransa takiamme. Olen oikeastaan vasta aikuisena ymmärtänyt, miten suuri rakkaudenosoitus se oli. Täällä saimme kasvaa sellaisiksi kuin olemme.

Unkarin tilanne kauhistuttaa

Unkariin ei ole ikävä, etenkään nyt. Hän ei ole käynyt kotimaassaan aikoihin. Hän ei halua, eikä uskalla.

– Se ei ole turvallinen maa minun kaltaiselleni. On aivan kauheata seurata, mitä kauniille kotimaalleni on tehty näin lyhyessä ajassa. Nyt siellä vallitsee lähes diktatuuri.

Bertényi haaveilee ajasta, jolloin Unkari olisi jälleen vapaa ja hyväksyvä maa.

– Surullista on, että se on vain pieni, mutta äänekäs joukko, joka on saanut aikaan tämän kaiken.

Patricia Bertenyi Kansallismuseon lasimaalausten edessä.
Patricia G. Bertényi on tyytyväinen, että perhe jäi Suomeen. Täällä hän on saanut olla sellainen kuin haluaa.Nella Nuora / Yle

Oli siis onni, että perhe päätti jäädä Turkuun. Äiti teki käännöstöitä ja toisen väitöskirjan, isä työskenteli lääkärinä päivystyksessä. Lapsuus oli onnellinen, vaikka yläasteella Bertényita kiusattiin. Se oli tytöille tyypillistä ulkopuolelle jättämistä.

– Näin 47-vuotiaana aikuisena voin sanoa, että olen päässyt yli siitä. Mutta se vahvisti ulkopuolisuuden tunnettani, sitä etten kuulu joukkoon.

Tehohoidon arvostuksen nousu ilahduttaa

Sivistys ja uuden oppiminen ovat olleet Bertényin elämän peruspilareita. Siihen hän sai mallin kotoa.

Lukion jälkeen hän opiskeli ensin latinaa ja arkeologiaa, kunnes huomasi, että taidehistoria kiinnosti häntä eniten. Sitä hän opiskeli syventäviin opintoihin asti, kunnes hairahtui töihin Akateemiseen kirjakauppaan. Siellä hän viihtyi niin hyvin, että teki libristin eli kirjakauppa-alan tutkinnon.

– Olin oikein viimeisen päälle humanisti.

Patricia Bertenyin käsi lasimaalauksen edessä Kansallismuseossa.
Patricia G. Bertényin kirjoissa liikutaan taidehistorian maailmassa. Nella Nuora / Yle

Kunnes tuli täyskäännös. Bertényin hyvä ystävä menehtyi 25-vuotiaana vatsasyöpään. Voimattomuuden tunne oli niin suuri, että Bertényi päätti seurata isänsä jalanjälkiä ja pyrki lääketieteelliseen. Ovet eivät kuitenkaan auenneet ensiyrittämällä. Seuraavaa kertaa odotellessa, hän päätti opiskella sairaanhoitajaksi.

– Se olikin niin antoisaa, että lääkärihaaveet jäivät. Rakastan hoitotyön konkreettisuutta. Siinä voi ihan oikeasti auttaa ihmisiä.

Työ tehohoitajana on jatkuvaa kouluttautumista ja tietojen päivittämistä. Se sopii Bertényille. Hän on ollut nyt 16 vuotta tehohoitajana.

– Työ on palkitsevaa, mutta myös kuluttavaa. Välillä itketään, mutta niin sen pitää olla. Tässä työssä sielun on oltava mukana.

Bertényi on tehnyt työtä samalla pieteetillä aina, mutta vasta tänä keväänä arvostusta on alkanut sataa eri suunnilta. Korona nosti tehohoitajat valokeilaan. Yhtäkkiä heidän työnsä olikin korvaamatonta. Yhteiskunnassa tehtiin suuria päätöksiä, jotta tehohoitoyksiköt selviäisivät koronapotilaista. Vielä muutama kuukausi sitten, kukaan ei ajatellutkaan tehohoitajia.

– Kiitokset ja arvostus ovat tuntuneet tosi hyvältä. Silti se hämmensi, kun sai kehuja siitä, mitä on tehnyt koko ikänsä. Kai minussa on sen verran suomalaista, että kiitoksista rupeaa kiemurtelemaan.

Tehohoitajan palkka on vitsi

Vaikka kiitoksia ja aplodeja satelee, se ei vieläkään näy hoitoalan palkassa.

– Sanon suoraan, että tehohoidon vaativuuteen nähden palkka on täysi vitsi. Sama koskee koko hoitoalaa, lastenhoidosta lähtien.

Bertényi on työpaikallaan nähnyt, miten monet yksinhuoltajat joutuvat tosissaan taistelemaan, jotta pieni palkka riittäisi elämiseen.

– Sitä en voi edes kuvitella, miten Helsingissä asuvat hoitajat pärjäävät.

Patricia Bertenyi köllöttelee laiturilla.
Kun loma Italiassa peruuntui, Bertényi haaveilee Helsingin lomasta.Nella Nuora / Yle

Varsinais-Suomessa koronatilanne ei äitynyt missään vaiheessa pahaksi, joten Bertènyi ei ole joutunut hoitamaan koronapotilaita. Vaikka kesälomaa ei peruttu, sotki koronavirus kuitenkin suunnitelmat. Tarkoitus oli ajaa Euroopan läpi Lombardiaan, joka tuli sittemmin tunnetuksi koronapesäkkeenä. Talvella suunniteltu ja varattu matka täytyi siirtää tulevaisuuteen.

Helteinen päivä Helsingissä saa nyt korvata Italian.

– Täällähän on niin kaunista, että taidamme tehdä lomamatkan tänne, Bertényi huikkaa ja lähtee ajamaan takaisin kohti Turkua.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus