Ristin pistin ja ruudut on suuret, sano lasimestari – "Oli hirveä hetki, kun tajusin itsekin viljeleväni iskävitsejä", Lari Paski muistelee

Paskin suvussa puujalkahuumori on siirtynyt sukupolvelta toiselle aivan huomaamatta.

huumori
xx
Ajat ovat muuttuneet, nykyisin Lari Paski viljelee itsekin "iskävitsejä".Kati Ala-Renko / Yle

Seinäjokelaisen Lari Paskin seurassa nauru on herkässä, ja hänet tunnetaan mainiona seuramiehenä. Paski kertoo olevansa mustan huumorin ja puujalkahuumorin ystävä.

– Sellaisella hetkellä, kun ei oikeastaan saisi nauraa, niin alkaa helposti naurattaa. Alan miettiä, että mitä jos joku nyt sanoisi näin tai näin ja sitten alan hymähdellä.

Paski kertoo perineensä huumorin kielen perheestään. Isä viljelee niin kutsuttuja iskävitsejä, jotka on peritty jo edelliseltä sukupolvelta.

– Isän vitsit aivan hävettivät lapsena. Tuli olo, että isä ei, älä puhu noita juttuja, Paski puistelee päätään.

Sitten jonain päivänä hän huomasi itse kertovansa samoja juttuja, joista oli vannonut, että että tämä on tyhmintä ikinä.

– Samana hetkenä tuli mieleen, että ei hemmetti, olen se isä. Se oli hirveä hetki, kun tajusin itsekin viljeleväni iskävitsejä, Paski nauraa.

Kulttuurin siirtämistä seuraavalle sukupolvelle

Ja perinteeseen kuuluu, että iskävitsit eivät oikeastaan naurata muita kuin iskää itseään. Paskin mukaan iskä voi olla vaikka tätikin. Tai vaikka äiti. Joltakulta hassutteluvitsit imetään ja kerrotaan eteenpäin.

– Ehkä se on kulttuurin siirtämistä seuraavalle sukupolvelle. Sen takia ne ovat varmaan niin huonoja juttuja, koska niitä on kerrottu jo silloin, kun ihmiset ovat alkaneet tapailla ja kertoa juttuja suomen kielellä.

Lapselle voi tulla myöhemmin yllätyksenä, kun hän tajuaa, että iskävitsit eivät välttämättä olleetkaan isän itse keksimiä. Ne saattavat olla vaikkapa suoria lainauksia vanhoista elokuvista, kuten Uuno Turhapuroista. Tai Kummeli-hokemia.

– Ristin pistin ja ruudut on suuret, sano lasimestari. Tuon isä on sanonut aina korttia pelatessa. Ja tietysti käytän sitä nyt itse. Tuoreempaa iskävitsiosastoa tarjoilee esimerkiksi K-Market Pikku-Kampin sananmuunnos.

Paski miettii, että toisaalta äitien rooli on usein hyssytellä ja kehottaa käyttäytymään.

– Mutta siitä tulee se hauskuus, kun äiti yrittää olla vakava, ja häntä itseäänkin naurattaa.

Heikki Silvennoinen (roolinimi Jaakko Parantainen) ja Olli Keskinen (roolinimi Eero Kakko).
Lapselle voi tulla yllätyksenä, että iskän hokemat voivatkin olla kopioita vaikkapa jostain ohjelmasta, kuten Kummelista, Paski toteaa.Antero Tenhunen, Yle kuvapalvelu

Omia vitsejä oli vähemmän lapsena, ja silloin tuli toistettua tv-ohjelmista imettyjä hokemia. Paskille tutuksi ovat tulleet muun muassa Tabu-sarja, Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Lapinlahden Lintujen huumori. Myöhemmin juttuja on laajennettu esimerkiksi Kummelilla ja Pulkkisella.

– Nykyään huumori on mielestäni muuttunut. Se on enemmän stand upin kaltaisia havaintoja ympäristöstä eikä niinkään tarinankerrontaa, kuten ennen. Omat läpät ja vitsit ovat yhtä lailla nykyisin huomioita siitä, mitä ihmiset tekevät aina samalla tavalla.

Huumori yhdistää tai erottaa

Mistä sitten huomaa olevansa samalla huumorilevelillä toisen kanssa?

– Pitää vähän kokeilla rajaa. Heitä uudessa tilanteessa huono vitsi, joka on omasta mielestäsi hauska. Se, joka nauraa, on samalla levelillä kanssasi. Tämä pätee myös uuteen työpaikkaan. Usein ne, jotka nauravat, tulevat olemaan elämässäsi jatkossakin, Paski jatkaa.

Huumoritutkija Jarno Hietalahti kertoo, että huumori todellakin yhdistää ihmisiä. Varsinkin, jos on samanlaiset maailmankatsomukset ja käsitykset siitä, mitä maailmassa saa tapahtua ja ei saa tapahtua.

– Toisaalta yhtä lailla se voi myös erottaa toisistaan. Jos möläyttelee jotain omasta mielestään hauskaa ja toinen ei naurakaan, siinä saattaa muodostua kuilu ihmisten välille. Uusissa tilanteissa vitsailu on riskipeliä, voi käydä hyvin tai sitten huonosti, jos kukaan ei naura.

Hietalahden näkemyksen mukaan iskävitsit ovat periaatteessa puujalkavitsejä.

– Vanhempi kertoo vitsejä lapsille. Tarkoituksena saattaa joskus jopa olla, että nuoriso kavereineen ei ainakaan naura jutuille.

Hyvä tuntomerkki yhteisen sävelen löytymiselle on tietenkin nauru.

– Ehkä itse innostun siitä, jos pystyy vastavuoroisesti rakentamaan hauskasta aiheesta maailmaa syleilevän hauskuuden vyöryn. Siitä varmaan tunnistaa varmimmin, että nyt ollaan samassa paatissa.

Lue lisää:

Tutkimus: Nauraminen tekee hyvää aivoille ja lisää yhteenkuuluvuutta