Trumpin vaalitilaisuudet jatkuvat – Viranomaiset pitävät kokoontumisia terveysriskinä sekä osallistujille että presidentille

Tulsan terveysjohtaja on vedonnut, että Trump lykkäisi vierailuaan kaupungissa kasvavien koronatartuntojen vuoksi.

Donald Trumpin vaalikampanja
Donald Trump tapaa kannattajiaan Las Vegasissa helmikuussa.
Terveysviranomaiset pelkäävät, että presidentti Donald Trumpin kampanjatilaisuudesta saattaa kehkeytyä viruslinko. Arkistokuva helmikuulta Las Vegasista.Jim Watson / AFP

WashingtonYhdysvaltain presidentti Donald Trump pitää ensimmäisen kampanjatilaisuutensa yli kolmeen kuukauteen lauantaina Tulsassa, Oklahomassa. Paikalle odotetaan pariakymmentä tuhatta ihmistä.

Terveysviranomaiset ovat varoittaneet massatilaisuuden sisätiloissa luovan täydelliset olosuhteet koronaviruksen leviämiselle.

Yle listasi viisi keskeistä kysymystä Trumpin vaalikampanjan tilanteesta.

Miten Trumpin kampanja perustelee massatilaisuuksien jatkamista?

Tuhansia ihmisiä keräävien kampanjatilaisuuksien jatkaminen istuu täydellisesti presidentin viestiin arjen normalisoitumisesta koronarajoitusten jälkeen. Trumpin kampanjapäällikön mukaan Yhdysvalloissa on menossa ”suuri comeback”, ja ihmiset ovat valmiita takaisin toimeen.

Trumpin ja tukijoidensa kerrotaan myös ihmetelleen (siirryt toiseen palveluun), miksi presidentti ei voisi järjestää suuria kampanjatilaisuuksia, kun samaan aikaan tuhansia ihmisiä on kerääntynyt George Floydin surman vuoksi suurmielenosoituksiin eri puolilla Yhdysvaltoja.

Yhdysvalloissa Valkoinen talo suljettiin lyhyesti laajojen mielenosoitusten takia.
Mielensoittajat kerääntyivät toukokuun lopulla Valkoisen talon eteen osoittamaan mieltään George Floydin kuolemaan johtaneen pidätyksen vuoksi.Jim Lo Scalzo / EPA

Alun perin Trumpin piti jatkaa kampanjointia heinäkuussa, mutta kampanja-aloitusta aikaistettiin, kun koronarajoitustoimien purku eteni. Oklahomassa ollaan jo avaamisen kolmannessa vaiheessa (siirryt toiseen palveluun).

Siinä esimerkiksi yritystoimintaa koskevat rajoitukset on käytännössä poistettu. Asiakkaiden sallitaan tulla liikkeisiin vapaasti ilman ajanvarausta. Oklahomassakin tosin suositellaan edelleen noudattamaan Yhdysvaltain tartuntatautiviraston suositusta välttää ihmisjoukkoja.

Millainen on koronatilanne Oklahomassa ja Tulsassa?

Oklahomassa on tähän mennessä todettu alle 10 000 koronatartuntaa. Yhdysvaltain mitassa se on vähän. Tämä oli tiettävästi yksi syy, miksi Trumpin kampanja valitsi osavaltion koronarajoitusten jälkeisen kampanjoinnin aloituspaikaksi.

Mutta pandemia ei ole sielläkään ohi, päinvastoin. Koronatartuntojen määrä Oklahomassa on kasvanut viime viikkoina talouden avaamisen jälkeen.

Osavaltion terveysviraston mukaan (siirryt toiseen palveluun) kuluneen kahden viikon aikana sekä koronatartunnat että koronan vuoksi sairaalahoitoon joutuneiden määrä on kasvanut. Tuoreimmassa, viime viikon tilastossa tartuntojen määrä lisääntyi edellisviikosta 12,9 prosenttia.

Tulsassa koronatartunnat ovat myös selvässä kasvussa. Tulsan piirikunnan terveysviraston tilaston mukaa (siirryt toiseen palveluun)n uusien tartuntojen määrä nousi tällä viikolla tähän asti korkeimmalle koronapandemian aikana. Aiempi tartuntahuippu Tulsassa oli huhtikuussa.

Suojavarusteisiin pukeutuneet työntekijät työskentelevät koronavirustestiasemalla.
Suojavarusteisiin pukeutuneet työntekijät työskentelevät koronavirustestiasemalla Massachusettsissa. Yhdysvalloissa tartuntojen pelätään lähtevän jyrkkään nousuun, kun rajoituksia puretaan.Maddie Meyer / AFP

Miten Tulsassa suhtaudutaan kampanjatilaisuuteen?

Tulsan terveysviraston johtaja Bruce Dart on hyvin huolissaan Trumpin kampanjatilaisuuden ajankohdasta. Tulsa World -lehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) Dart sanoi kasvavan koronatartuntatilanteen tekevän tilaisuudesta riskialttiin paitsi osallistujille, myös presidentille.

– Suuri 19–20 000 ihmisen tilaisuus on valtava riski Tulsassa. Haluan varmistaa, että jokainen, presidentti mukaan lukien, voisi olla siinä rakennuksessa turvassa, Dart sanoi.

Tulsan johtava terveysviranomainen toivoikin presidentin siirtävän kampanjatilaisuuden myöhempään ajankohtaan.

– Meille on suuri kunnia vastaanottaa istuva presidentti Tulsaan, mutta ei pandemian aikana, terveysjohtaja Dart sanoi Tulsa World -lehdelle.

Saman lehden pääkirjoituksessa (siirryt toiseen palveluun) todettiin alkuviikosta myös ykskantaan, että presidentin tulo sattuu väärään aikaan ja paikkaan. ”Emme tiedä, miksi hän valitsi Tulsan, mutta emme näe, miten tämä voisi olla kaupungillemme hyväksi”, lehden pääkirjoituksessa pohditaan.

Tulsalaislehti jatkaa, että tulkinta olisi sama, jos massatilaisuuden järjestäjä olisi Joe Biden tai kuka hyvänsä.

Tulsan pormestari (siirryt toiseen palveluun)G.T. Bynum on ilmoittanut (siirryt toiseen palveluun), ettei aio yrittää estää tapahtuman järjestämistä, mutta on ilmaissut huolensa. Pormestarin mukaan hän olisi suonut, että joku muu kaupunki olisi voinut todistaa tämänkaltaisen tapahtuman järjestämisen turvalliseksi ennen heitä.

Oklahoman republikaanikuvernööri (siirryt toiseen palveluun)Kevin Stitt puolestaan on sanonut osavaltionsa olevan innoissaan (siirryt toiseen palveluun), että on ”ensimmäisten turvallisesti avautuneiden osavaltioiden joukossa”. Kuvernöörin mukaan tartuntamäärien kasvu johtuu lisääntyneestä testauksesta.

Kuvernööri on kuitenkin kertonut etsivänsä mahdollista ulkoilmapaikkaa tilaisuuden järjestämiselle. Terveysasiantuntijoiden mukaan ulkoilmassa koronaviruksen leviämisriski on sisätiloja pienempi.

Miten Trumpin kampanja ottaa koronan huomioon?

Trumpin kampanja sanoo ottavansa osallistujien terveyden ja turvallisuuden vakavasti. Kampanjapäällikkö Brad Parscale tviittasi alkuviikosta, että ennen sisääntuloa jokaisen lämpötila mitataan ja tulijalle annetaan käsidesi sekä suojamaski.

Suojamaskin käyttöä ei kuitenkaan edellytetä. Presidentti Trump itse ei ole pitänyt maskia julkisuudessa.

Myöskään turvavälisuosituksia tuskin noudatetaan, sillä presidentti on sanonut 19 000 ihmistä vetävän areenan tulevan viimeistä sijaa myöden täyteen.

Trumpin kampanja edellyttää kuitenkin jokaisen tilaisuuteen tulevan allekirjoittavan vastuuvapauslomakkeen. Siinä tulija sitoutuu siihen, ettei haasta kampanjaa oikeuteen, mikäli saisi tapahtumasta koronatartunnan.

Miten Joe Biden kampanjoi?

Kun istuva presidentti Trump on palaamassa vaalikampanjoinnissaan normaaliin, hänen haastajansa, demokraattien Joe Biden on valinnut hyvin toisenlaisen linjan.

Koronan vuoksi Biden on pitänyt lähinnä virtuaalisia kampanjatilaisuuksia. Tuhansia ihmisiä vetävän vaalikiertueen jatkamisesta ei ole ilmoitettu.

Joe Biden rukoilee kirkossa Delawaressa.
Koronapandemian aikana presidenttiehdokas Joe Biden on välttänyt julkisia tilaisuuksia. George Floydin kuoleman jälkeen hän rukoili kesäkuun alussa kirkossa Delawaressa ja tapasi paikallisia hengellisiä johtajia.Jim Watson / AFP

Julkisia esiintymisiä Bidenilla on ollut muutamia. Hän tapasi George Floydinsurman jälkeen kirkossa mustan yhteisön edustajia. Jokaisella oli suojamaski, myös Bidenilla. Väkeä oli niukalti ja tilaisuudessa turvavälit.

Biden on arvostellut Trumpia massatapahtuman järjestämisestä koronapandemian aikana (siirryt toiseen palveluun). Bidenin mukaan vastuuvapauslomakkeen allekirjoittamisvaatimus osoittaa, että Trump tietää ihmisten todennäköisesti sairastuvan, mutta ei tee asialle yhtikäs mitään.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23:een asti.

Lue lisää:

Trump palaa vaalikiertuueelle – kampanjaväki ei kanna huolta koronarajoituksista: "Osallistuminen omalla vastuulla"

Yhdysvaltain republikaanit siirtävät puoluekokouksensa Floridaan välttääkseen koronamääräykset

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus