1. yle.fi
  2. Uutiset

Helle nopeuttaa mansikan kypsymistä – varhaismansikkaa saa jo juhannuspöytään

Sisä-Savossa odotetaan tältä kesältä kohtuullista mansikkasatoa.

mansikka
Mansikanpoimijoita pellolla.
Kuvituskuva mansikkapellolta Suonenjoelta.Toni Pitkänen / Yle

Hellekelit aikaistavat mansikan pääsatokautta Pohjois-Savossa. Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksen puheenjohtaja Veijo Karkkonen arvioi pääsadon kypsyvän heinäkuun alkupäiville.

Varhaismansikkaa saadaan jo juhannusmyyntiin tällä viikolla. Karkkonen luonnehtii satonäkymiä kohtuullisiksi, mutta talvi aiheutti joillakin tiloilla paikoin laajoja satovaurioita.

Helle pienentää mansikkamääriä. Kastelu auttaa osin marjan kypsymistä, mutta ei korvaa luonnonsateita.

Lämpimässä säässä tulee maukkaita marjoja, vaikka koko jääkin pienemmäksi. Ihannesää mansikan kypsymiselle olisi noin 20 asteen päivälämpötila. Sisä-Savon mansikkatiloilla vuosituotanto on vaihdellut kahden miljoonan kilon molemmin puolin.

Myös vadelman satokausi on alkanut tunneliviljelyssä olevilla varhaislajikkeilla. Vadelma ei reagoi lämpöön niin paljon kuin mansikka, joten vadelman pääsatoa odotellaan Sisä-Savossa heinäkuun puolivälissä.

Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys luonnehtii poimijatilannetta heikohkoksi. Toiminnanjohtaja Leena Koposen mukaan on vielä arvoitus miten mansikat saadaan poimittua tänä kesänä.

Pelkästään Sisä-Savossa mansikkatiloilla on ollut vuosittain 2 000-3 000 poimijaa.

Lue seuraavaksi