Kesän matkailulla on isot panokset – lähimatkailun toivotaan pelastavan yritysten tulevaisuutta

Alkukesä on ollut rohkaiseva, mutta vielä ei tiedetä tarkalleen, miten ihmiset kesälomillaan lähtevät liikkeelle.

Lähimatkailu
Lapsia leikkimässä rantavedessä aikuisen valvoessa Oulun Nallikarissa.
Oulun seudulla yksi suosittu lähimatkailukohde on Nallikari, jonne perinteisesti on kesäisin saapunut turisteja myös Norjasta.Hanna Juopperi / Yle

Pysähdys oli raju ja totaalinen. Näin luonnehtii matkailualan kevättä Oulun matkailun toimitusjohtaja Päivi Penttilä. Koko alan tulevaisuudennäkymät olivat sumeat ja epävarmat. Tilanne oli vakava.

Juhannuksen alla ilmassa on kuitenkin toiveikkuutta. Lomareissuja ulkomaille ei tänä kesänä toteuteta samaan malliin kuin viime vuonna, mutta kasvanut kiinnostus matkailuun kotimaassa ja lähialueilla on kasvattanut uskoa matkailukesän onnistumisesta.

Alalla pelataankin nyt isoin panoksin. Synkän koronakevään jälkeen kesäsesongin pitäisi sujua hyvin. Muuten jälki voi olla rumaa.

Ihmisten käyttäytymistä vaikea ennustaa

Ensimmäiset merkit kesäkuun alussa tapahtuneen rajoitusten hölläämisen jälkeen ovat rohkaisevia. Silti kukaan ei tiedä vielä tarkalleen sitä, miten ihmiset käyttäytyvät lomillaan koronakevään jälkeen.

– Nyt tuntuu siltä, että kesän matkailu on lähtenyt hyvin liikkeelle, mutta pitää olla myös realistinen. On vaikea ennustaa miten ihmisten turvallisuudentunne ja tapa kuluttaa asioita todellisuudessa toteutuu, Penttilä sanoo.

Erot eri yrittäjien ja alueiden välillä voivat olla myös suuria, kertoo aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen Kainuun liitosta.

– Kainuustakin tulee viestejä alueilta, joissa heinäkuussa vuodepaikat alkavat olla jo täynnä, mutta on myös paikkoja, jotka kamppailevat vielä siitä, miten lähtisivät kesää markkinoimaan.

Lähimatkailu vetää

Joka tapauksessa kotimaan matkailu vaikuttaa kiinnostavan, kun ulkomaan lomakohteisiin ei matkata entiseen tahtiin.

– Tähän kesään liittyy uudenlaisia ilmiöitä. Kotimaan matkailu isona ilmiönä ja toisaalta myös lähimatkailu, eli tehdään lähellä useampia lomia, Päivi Penttilä sanoo.

Penttilä uskoo, että esimerkiksi Oulun seudulla yksi kesän ilmiöistä on staycation. Se tarkoittaa, että ollaan turistina omassa kaupungissa tai lähiseudulla.

Oulun matkailun toimitusjohtaja Päivi Penttilä toivoo kotimaan matkailun pelastavan matkailukesän 2020. Videolla hän kertoo tarkemmin esimerkiksi staycation-lomista.

Oulussa kesä on perinteisesti tapahtumavetoinen isoine festivaaleineen. Niiden peruuntumisen myötä on kehitelty uudenlaisia virtuaalitapahtumia sekä pienimuotoisempia, intiimejä tapahtumia.

Visit Oulu on myös rakentanut sivuilleen palvelun, joka kokoaa sivuilleen alueella järjestettäviä elämyspalveluita ostettavaksi yhden osoitteen taakse.

Vuokramökkien varauksissa huima kasvu

Kainuun liiton Minna Komulainen arvioi, että luontokohteet pärjäävät tänä kesänä hyvin. Luonnossa liikutaan ja käytetään myös palveluja. Kevään aikana monet yrittäjät ovat ehtineet kehitellä myös uusia palveluja, esimerkiksi elämykselliseen majoitukseen.

Silti myös perinteinen mökkiloma vaikuttaa olevan kiinnostava vaihtoehto.

Kuusamossa yli kuuttasataa mökkiä vuokraavan Lomarenkaan varauspalveluissa on pitänyt alkukesästä kiirettä. Hankintajohtaja Marko Säkkinen sanoo, että mökkivarauksissa on kasvua kesäkuussa jopa yli 60 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. Myös muille kesäkuukausille varauksia on tehty hyvin.

– En ole urani aikana Kuusamossa tällaista kesämyyntiä vielä nähnyt. Lähimatkailu on nyt suosiossa. Käsitykseni on, että suurin osa Kuusamosta mökkejä vuokraavista tulee Oulun seudulta ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Lapin alueilta.

Säkkisen mukaan mökkejä vuokrataan normaalia lyhyemmiksi ajanjaksoiksi. Perinteisen viikkoloman sijasta perheet suosivat kolmesta viiteen vuorokautta kestäviä lyhytlomia.

Myös Kainuussa alkukesän mökkivaraukset ovat käyneet vilkkaana, mutta loppukesän osalta monet ensi vuodelle siirtyneet isot tapahtumat, kuten suopotkupallon MM-kisat ja rastiviikko, näkyvät paikoin myös mökkivarausten peruuntumisina.