1. yle.fi
  2. Uutiset

Dermoshop laajentaa ja rakentaa saippuatehtaan Korsnäsiin

Korsnäsissa toimiva kosmetiikkavalmistaja Dermoshop rakentaa saippuatehtaan. Tehtaan on määrä käynnistyä vuodenvaihteessa.

investoinnit
Kosmetika
Dermoshopin tuotevalikoima monipuolistuu, kun yritys rakentaa uuden tehtaan Korsnäsiin.YLE/Sara Bergström

Korsnäsissa sijaitseva kosmetiikkavalmistaja Dermoshop rakentaa oman saippuatehtaan. Kyseessä on noin puolen miljoonan euron investointi ja tilojen suunnittelu on jo käynnissä.

Ensimmäiset koeajot on suunniteltu tehtäväksi marraskuussa ja tehdas käynnistyisi vuodenvaihteessa.

Uusi tehdas mahdollistaa uudenlaisten tuotteiden kehittämisen ja ympäristöystävällisen tuotannon. Parhaillaan tuotantoon rekrytoidaan tuotantoteknikkoa ja sekoittajaa, myöhemmin muita tuotantotyöntekijöitä.

Tehtaan laitteisto on hankittu ruotsalaiselta valmistajalta, jonka kanssa Dermoshop on solminut kumppanuussopimuksen. Tehtaassa tullaan valmistamaan suurin osa tuotemerkin saippuoista.

– Pohjoismainen yhteistyö on aina ollut Dermoshopin vahvuus ja meillä on monia tärkeitä kumppaneita Ruotsissa. Investoinnin myötä osaamista siirretään Suomen puolelle, kertoo toimitusjohtaja Suvi Markko.

Vaikka taloudellinen epävarmuus korona-aikana on lisääntynyt, käyttötuotteet käyvät poikkeusaikanakin kaupaksi. Dermoshopissa kaupaksi ovat käyneet etenkin saippua ja käsirasvat.

Dermoshop-konserni työllistää noin 90 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä ja sen liikevaihto on 26 miljoonaa euroa.

Lue seuraavaksi