1. yle.fi
  2. Uutiset

Meri-Lapin leirintäalueilla vielä hiljaista

Kemiä lukuunottamatta lähiseudun leirintäalueet ovat avanneet porttinsa kesäkuun alussa.

leirintäalueet
Leirintäalueen kyltti yleiskuva
Leirintäalueiden kesästä odotetaan tavanomaista hiljaisempaa ulkomaalaisten matkailijoiden puuttuessa.Valtteri VälimäkI/Yle

Meri-Lapin leirintäalueilla on vielä verraten hiljaista. Tähän mennessä kesää liikkeellä on ollut jonkin verran kotimaisia matkailijoita pääasiassa viikonloppuisin.

Leirintäalueyrittäjät odottavat kesää mielenkiinnolla, vaikka kävijäämärän arvioidaan jäävän edelliskesiä pienemmäksi ulkomaalaisten matkailijoiden puuttuessa.

Perinteisestikin kesäkuu on ollut pohjoisen leirintäalueilla vielä odottelukuukausi ja toiminta on vilkastunut vasta heinäkuun puolella.

Kemiä lukuunottamatta alueen leirintäalueet ovat olleet avoinna kesäkuun alusta lähtien. Kemin Matkailusta kerrotaan, että näillä näkymin Lumilinna Camping avataan heinäkuun alussa.

Lue seuraavaksi