Valvova viranomainen: Keski-Suomessa ravintoloissa on ollut eniten puutteita papereissa ja turvaväleissä

Ravintolat avautuivat koronasulun jälkeen kesäkuun alussa.

Jyväskylä
Oluttuoppeja terassin pöydällä.
Maanantaista 22. kesäkuuta alkaen ravintolat saavat anniskella alkoholia iltakymmenen sijaan yhteen asti yöllä.Kimmo Hiltunen / Yle

Keskisuomalaisissa anniskeluravintoloissa koronarajoituksia on noudatettu pääosin hyvin, eikä räikeitä laimin- tai ylilyöntejä ole tullut ilmi, kertoo ylitarkastaja Kari Lehtonen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta.

Valvova viranomainen on kesäkuun alun jälkeen tarkastanut kymmenen ravintolaa: neljä pohjoisessa Keski-Suomessa, viisi Jyväskylässä ja yhden Jämsässä.

Jyväskylässä ravintoloista tarkastuksen kohteena olivat ydinkeskustan ulkopuoliset paikat.

Eniten huomautettavaa Lehtosen mukaan löytyi ravintoloiden asiakirjoista.

Ravintoloilla pitää olla muun muassa kirjalliset omavalvontasuunnitelmat ja tiivistelmät siitä, miten ne ennaltaehkäisevät koronaviruksen leviämistä.

Myös turvavälien noudattaminen on ollut joissakin ravintoloissa esimerkiksi sisätiloissa jonotuksen yhteydessä haastavaa.

Lehtonen kertoo, että aluehallintovirasto on antanut ravintoloille ohjausta, eikä järeämpiin toimiin ole ollut aihetta.

Ohjausta järeämpiä puuttumiskeinoja ovat vaatimus saattaa toiminta määräaikaan mennessä vaaditulle tolalle ja vakavimmissa tapauksissa ravintola voidaan sulkea välittömästi, jos katsotaan, että esimerkiksi asiakasturvallisuus on vaarantunut.

Valvontakäyntejä tehdään jatkossakin ja mikäli valvova viranomainen saa tietää, ettei ravintolalla ole asiat kunnossa, paikkaan ollaan yhteydessä tai siellä käydään.

Huhtikuun alussa koronaviruksen vuoksi suljetut ravintolat saivat avata ovensa 1. kesäkuuta.

Tähän asti ravintolat ovat voineet olla auki kello 23 asti ja alkoholijuomien anniskelu on pitänyt lopettaa kello 22.

Ravintoloiden asiakasmäärä on ollut rajattu sisätiloissa puoleen normaalista ja kaikilla on pitänyt olla istumapaikka.

Ravintolat on myös velvoitettu noudattamaan hygieniaan liittyviä eritysvaatimuksia ja huolehtimaan asiakkaiden riittävistä turvaväleistä. Myös buffetpöydät ovat olleet kiellettyjä.

Maanantaina 22. kesäkuuta ravintoloiden koronarajoitukset höllentyvät.

Ravintolat saavat jatkossa myydä alkoholia kello yhteen asti yöllä ja pitää ovensa auki kello kahteen yöllä.

Nykyisen puolen sijaan ravintolat saavat ottaa sisään 75 prosenttia sallitusta asiakasmäärästä.

Kaikilla asiakkailla tulee edelleen olla oma istumapaikka.

Maanantaista alkaen ravintolat saavat myös tarjota ruokaa buffetpöydistä.

Hallitus linjasi ravintoloiden rajoitusten lieventämisestä viime keskiviikkona.

Lue myös:

Hallitus höllentaa rajoituksia: Ravintolat saavat olla auki kehteen yöllä, enemmän asiakkaita sisään, buffetkielto poistuu

Terasseilla istuttiin paikoin olka olkaa vasten, koronasta huolimatta - valvova viranomainen: "Rajoitukset ovat hengen ja terveyden suojelemiseksi"