Sisko Savonlahden kolumni: Sijoittaminen saattaa olla hyvinvointitrendi – mutta vain niille, jotka voivat jo valmiiksi hyvin

Pitkän aikavälin suunnitelmat jäävät tekemättä, jos arki on pelkkää selviytymistä, kirjoittaa kirjailija Sisko Savonlahti.

hyvinvointi
Kirjailija Sisko Savonlahti
Retu Liikanen / Yle

"Täällä ei lue, että olisit käynyt epilepsiakontrollissa sitten vuoden... 2006?" terveyskeskuslääkäri sanoi.

Oli kuluneen kesäkuun toinen päivä.

"Hmm..." vastasin ja ajattelin: Hauska sattuma! Enkö juuri vuonna 2006 käynyt ensimmäistä kertaa terapiassa ja kokeillut ensimmäistä – mutten viimeistä – kertaa masennuslääkitystä? Kyllä!

”Se vaan jotenkin jäi”, sanoin lääkärille, ja tunsin itseni huonoksi ihmiseksi.

Pystyin huolehtimaan vain yhdestä ongelmasta kerrallaan, ja kun olin hoitanut sen alta pois, tuli tilalle uusi.

Oma hyvinvointi ja sen maksimaalinen lisääminen tuntuu olevan nykyajan suurin trendi. Ihminen, joka ei ole jatkuvasti hyvällä tuulella ja ”paras versio itsestään”, on epäonnistunut.

Kehon vahvuudesta ja mielen hyvinvoinnista puhuvat ihmiset ovat uusi julkkisgenre. Televisiossa pyörii ohjelmia, joissa fitness-tähdet kertovat arjestaan, julkkikset tekevät elämäntaparemontteja ja ”tavalliset suomalaiset” kuvaavat itseään harrastamassa seksiä ja pohtivat sen jälkeen ääneen, miten suhteesta tulisi parempi.

Jonkinlainen huippu kai saavutettiin keväällä, kun naistenlehden kanteen painettiin teksti ”OHO! SIJOITTAMISESTA TULI HYVINVOINTITEKO”. Sisäsivuilla luki, että sijoittamista voisi verrata joogaan. Mikä ettei, ajattelin. Surkea vertaus se kyllä on.

Joogata voi periaatteessa kuka tahansa, kunhan löytää alleen tasaista maata. Joogatessa ei tarvitse miettiä tulevaisuutta. Voi nimenomaan keskittyä tähän hetkeen.

Kun elämänhallinta takkuaa, tärkeintä on selvitä tästä hetkestä – vaikka vain minuutti kerrallaan, kuten kirjailija Caitlin Moran on nuorille tytöille kirjoittanut (siirryt toiseen palveluun). Yhtä hyvin Moran olisi voinut osoittaa kirjoituksen kenelle tahansa muulle, jolla on juuri nyt vaikeaa.

Mutta takaisin terveyskeskukseen! Mietin, mitä sanoisin lääkärille. Olin laiminlyönyt oman hyvinvointini vuosien ajan. Olin ahdistunut, tunsin itseni kaikin tavoin kelvottomaksi enkä tiennyt, mitä halusin elämältäni. Kun viimein keksin vastauksen, alkoi työelämässä tapahtua suuria muutoksia. Taloudellisesta tilanteestani tuli epävarma. Pystyin huolehtimaan vain yhdestä ongelmasta kerrallaan, ja kun olin hoitanut sen alta pois, tuli tilalle uusi. Epilepsiakontrollikäynti ei suoraan sanottuna ollut to do -listani kärkipäässä.

Kun arki on yhtä selviytymistä, ei aina tee valintoja, jotka ovat fiksuja.

Olisi ollut fiksua ostaa kaupasta satokauden vihanneksia ja kokata niistä itselleen ravitsevaa ruokaa edullisesti.

Olisi ollut fiksua kuunnella kaikkia niitä hyvinvoivia ihmisiä, jotka sanoivat lehtien kansissa, blogeissa, eduskunnassa tai lähipiirissäni, että metsästähän saa ilmaiseksi sitä luonnon omaa, ihanaa super-foodia. Aikaakin olisi ollut.

Olisi ollut fiksua panna sivuun rahaa. Ehkä jo vuonna 2070 olisin voinut osallistua brunssille, jolla joisin mimosaa ja rupattelisin osakesalkkuni sisällöstä.

Ja ennen kaikkea olisi ollut fiksua sijoittaa enemmän omaan hyvinvointiini: käydä edes kerran terveyskeskuksessa epilepsiani takia. Se olisi maksanut kympin tai pari.

Terveyskeskuslääkäri katsoi minua.

”Tässä on ollut kaikenlaista”, sanoin hänelle.

”Selvä”, hän vastasi. ”Kirjoitan sinulle lähetteen labraan.”

Nyt kun taloudellinen tilanteeni on tasaisempi, minulla on mahdollisuus sijoittaa omaan hyvinvointiini. Mutta aina ei ole ollut näin. Ehkä siksi naistenlehden puhe sijoittamisesta hyvinvointitekona pisti silmääni. Artikkeli oli suunnattu ihmisille, joilla meni jo valmiiksi hyvin. Samalla se unohti ne ihmiset, joiden ongelmat eivät ratkea sillä, että hakkaa LIVE LAUGH LOVE -kyltin seinään.

Lopuksi lääkäri mittasi verenpaineeni. Olin jo vuosia ajatellut, että vietän liikaa aikaa auringossa. Aina kun luin artikkelin melanoomasta, mietin, että näille luomillekin pitäisi tehdä jotain. “Voisitkohan nopeasti vilkaista luomiani?” kysyin lääkäriltä nyt kun kerran olin hänen vastaanotollaan.

“Katsotaan”, hän sanoi.

Sisko Savonlahti

Kirjoittaja on Helsingissä asuva toimittaja ja kirjailija, jonka epilepsia ei enää vaadi erikoissairaanhoitoa.

Aiheesta voi keskustella 22.6. klo 23.00 asti.