1. yle.fi
  2. Uutiset

Järvipelastajat ennakoivat vilkasta juhannusta – hyvä keli lisää veneilyä

Alkukesällä on ollut tehtäviä etenkin Kallavedellä.

juhannus
Järvipelastusalus Saimaalla
Kuvituskuva järvipelastajista Saimaalla.YLE Tommi Parkkinen

–Järvipelastajat odottavat kiireistä juhannusta Savo-Karjalassa. Suomen Meripelastusseuran operaatio Meritähti alkaa torstaina ja jatkuu läpi juhannuksen sunnuntai-iltaan asti.

Kuopiossa Kallavedellä on ollut vilkas alkukesä ja erilaisia avustustehtäviä on ollut jo runsaasti. Kuopiossa järvipelastajilla päivystää juhannuksena kaksi miehistöä ja alukset liikkuvat tehtävien mukaan Iivarinsalon tukikohdasta.

Toiminta-alue kattaa Kallaveden Karvion ja Konnuksen kanavilta Maaningan Ahkiolahteen, Juurusveden, ns. Tahkon reitin Koillis-Savossa ja Juojärven. Myös Iisalmessa ja Varkaudessa paikalliset järvipelastajat ovat valmiina auttamaan vesillä pulaan joutuneita veneilijöitä.

Joensuussa järvipelastajilla on puolestaan ollut poikkeuksellisen rauhallinen alkukesä, vaikka vesillä on liikkunut väkeä.

Joensuun järvipelastajilla on juhannuksen aikana välitön lähtövalmius. Vesillä sattuvassa hätätilanteessa on sisävesillä soitettava hätänumeroon 112. Kiireettömissä ongelmatilanteissa saa ympäri vuorokauden apua Trossi-palvelunumerosta 0800 30 22 30.

Lue seuraavaksi