Eteläkarjalaisen marjatilayrittäjän ympäristörikosepäily etenee syyttäjälle

Marjatilayrittäjää epäillään sekä ympäristörikoksesta että veronkierrosta.

ympäristörikokset
Jätemuovia metsässä
Marjatilalla syntynyttä jätettä on haudattu maahan ja levitetty maastoon.Kaakkois-Suomen poliisi

Eteläkarjalaisen marjatilayrittäjän ympäristörikosepäilyn esitutkinta on valmistunut.

Tutkintapöytäkirja on toimitettu syyttäjälle ja asia etenee syyteharkintaan.

Tutkinnanjohtaja Sanna Hedman Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että asian käsittelyä päästään jatkamaan mahdollisesti vasta ensi vuoden puolella.

Ympäristöviranomaiset löysivät runsaat puolitoista vuotta sitten eteläkarjalaiselta marjatilalta tuhansia tonneja maastoon jätettyä jätettä.

Marjatilayrittäjän epäillään syyllistyneen ympäristörikokseen ja veronkiertoon. Veronkiertoepäily kohdistuu maksamatta jääneisiin jäteveroihin.