Merkeliltä puheenvuoro – tai hätähuuto – Euroopan puolesta: Pandemia osoitti haavoittuvuuden, nyt kriisistä yrittävät hyötyä autoritääriset voimat

EU-puheenjohtajuuden ottava Saksa haluaa luotsata unionin kohti vihreää ja digitaalista tulevaisuutta. Myös Afrikka ja Kiina ovat painopisteinä.

Angela Merkel
Saksan liittokansleri Angela Merkel linjasi Saksan tulevan EU-puheenjohtajakauden tavoitteita liittovaltiopäivillä torstaina.
Saksan liittokansleri Angela Merkel linjasi Saksan tulevan EU-puheenjohtajakauden tavoitteita liittovaltiopäivillä torstaina.Michele Tantussi / EPA

BERLIINI Saksan liittokansleri Angela Merkel piti torstaiaamuna väkevän puheenvuoron EU:n yhtenäisyyden puolesta, kun hän esitteli liittopäiville Saksan EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteita.

Angela Merkelin mukaan koronapandemia osoitti EU:n haurauden. Ensireaktio oli eri puolilla unionia kansallinen. Rajoja suljettiin muun muassa suojavarustekuljetuksilta EU:n sisällä.

Merkelin mukaan kriisi osoitti Euroopan riippuvuuden kolmansista maista hoitovarusteiden osalta.

– Eurooppamme on haavoittuvainen, Merkel sanoi.

Hänen mukaansa EU tarvitsee enemmän solidaarisuutta ja yhtenäisyyttä kuin koskaan aiemmin. Se, miten Eurooppa selviää kriisistä, vaikuttaa Merkelin mukaan suoraan myös EU:n asemaan maailmanpolitiikassa.

– Maailma tarvitsee juuri näinä aikoina Euroopan vahvaa ääntä ihmisarvon, demokratian ja vapauden puolesta, Merkel sanoi.

Saksa haluaa päätöksen elvytysrahastosta vielä heinäkuussa

Saksa haluaa puheenjohtajuskaudellaan luotsata Euroopan unionin kriisin yli kohti vihreää ja digitaalista tulevaisuutta. Merkelin mukaan tällä hetkellä käsittelyssä oleva talouden elvytyspaketti ohjaa unionia juuri tähän suuntaan.

Merkel pitämässä puhettaan liittovaltiopäivillä.
Merkel pitämässä puhettaan liittovaltiopäivillä.Michele Tantussi / EPA

Saksa ja Ranska ovat esittäneet 500 miljardin euron elvytysrahastoa, josta autettaisiin pahiten koronakriisistä kärsineitä jäsenmaita suorilla avustuksilla ja lainoilla. Komissio ehdottaa elvytysrahaston kooksi 750 miljardia.

Merkel patisti puheessaan jäsenmaita kompromissivalmiuteen, jotta elvytyspaketista päästäisiin sopuun vielä heinäkuun aikana.

Jäsenmaista erityisesti Ruotsi, Tanska, Itävalta ja Hollanti ovat esittäneet kovaa kritiikkiä (siirryt toiseen palveluun) elvytysrahastoon suunniteltuja avustuksia kohtaan.

Huominen puhelimitse pidettävä EU-maiden johtajien huippukokous on vielä tunnusteleva. Päätöksiä rahaston suhteen odotetaan vasta heinäkuussa, jolloin suunnitellaan ensimmäistä valtionjohtajien henkilökohtaista tapaamista sitten pandemian alun.

Elvytyspaketti halutaan voimaan viimeistään vuoden alusta lähtien. Paketti on hyväksyttävä EU:n toimielinten jälkeen vielä kansallisissa parlamenteissa, mihin voi mennä koko syksy.

"Emme saa olla naiiveja"

Merkelin mukaan pelkona on unionin haajantuminen entisestään kasvavien talousongelmien vuoksi.

Liittokansleri Angela Merkel ja puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer lähdössä liittovaltiopäivien istunnosta.
Liittokansleri Angela Merkel ja puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer lähdössä liittovaltiopäivien istunnosta.Michele Tantussi / EPA

– Emme saa olla naiiveja. Demokratian vastaiset voimat, radikaalit, autoritääriset liikkeet odottavat talouskriisiä, jota ne pyrkivät hyödyntämään poliittisesti, Merkel sanoi.

Painopisteitä Saksan heinäkuussa alkavalla puheenjohtajuuskaudella ovat myös Afrikka ja Kiina.

EU-komission Afrikka-asioista vastaava komissaari on suomalainen Jutta Urpilainen.

Saksa oli jo sopinut Kiinan kanssa suuresta EU–Kiina-huippukokouksesta Leipzigissa syyskuussa, mutta kokous peruttiin pandemian vuoksi.

Lue lisää:

Komission ehdottamat tuen jakoperusteet eivät liity koronaan – Eurooppaministeri: "Emme ole valmiita hyväksymään esitystä sellaisenaan"

Eduskunnassa käytiin kiivas keskustelu EU:n isosta elvytyspaketista – oppositio kävi jo etukäteen kuumana, kun hallituksen kantaa ei kuulunut

Saako Suomi ilmaista rahaa vai joutuuko se maksajaksi? 8 kysymystä ja vastausta EU-komission uudesta miljardipaketista