Kontiolahden maaliskuun maailmancup nollatulokseen

Menetettyjä lipputuloja on kompensoitu avustusten avulla.

Kontiolahti
Kontiolahden maailmancupin kisat
Maaliskuun Kontiolahden maailmancup käytiin ilman yleisöä. Tomi Hänninen

Kontiolahden ampumahiihdon maaliskuisesta maailmancupista on tulossa nollatulos.

Koronakriisi alkoi juuri kisojen kynnyksellä, ja yleisö jouduttiin käännyttämään pois paikalta. Kisat urheiltiin ilman yleisöä.

Järjestävä seura, Kontiolahden Urheijat oli laskenut saavansa lipputuloja 400 000 euroa.

Seura on pääsemässä taloudellisesti nollatulokseen saamansa tuen avulla. Tukea ovat myöntäneet muun muassa Suomen Ampumahiihtoliitto, Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU, opetus- ja kulttuuriministeriö ja kumppaniyhteisöt.

Monet ihmiset ovat tehneet lisäksi töitä talkoilla.

Lopullisesti talousluvut selviävät elokuussa.

Osa lippunsa ostaneista siirtää ne käytettäväksi marraskuun maailmancupin kisoissa. Lippujen siirtojärjestelyjä tehdään parhaillaan.