Tulvat katkaisivat kymmeniä metsäautoteitä Lapissa – tie kultavaltauksille saadaan auki juhannukseksi

Kaikkia kohteita ei voida kuitenkaan korjata heti, sillä tiet eivät kelirikon aikana välttämättä kestä kaivinkoneiden, rumpujen ja maa-ainesten siirtämistä.

tiet
Tulvan runtelema tie Inarin Kutturan Harrijoen sillalla.
Tulva iski muun muassa Harrijoen ylittävään siltaan Inarin Kutturassa.Metsähallitus

Kevään tulvat ovat katkaisseet Lapissa kymmeniä metsäautoteitä valtion mailla. Metsähallituksen mukaan tällä hetkellä tiedossa on noin 60 tietä, jotka tulvavedet ovat laittaneet poikki.

Metsähallituksesta kerrotaan, että aliurakoitsijat ovat korjanneet teitä sitä mukaa kun vahinkoja on tullut tietoon. Kaikkia kohteita ei voida kuitenkaan korjata heti, sillä tiet eivät kelirikon aikana välttämättä kestä kaivinkoneiden, rumpujen ja maa-ainesten siirtämistä.

Tulva- ja sadevedet veivät maat sillan ympäriltä

Tulva runteli pahasti esimerkiksi Inarin Kutturan Harrijoen siltaa, jonka takana on kultavaltauksia. Ukkossateet ja sulamisvedet veivät maat molemmin puolin siltaa. Metsähallituksen tienrakennusesimiehen Eric Raunion mukaan tie sillalle on saatu korjattua juhannukseksi.

Tulvat ovat todennäköisesti vaurioittaneet myös yksityisteitä, mutta niiden korjaaminen on tiehoitokuntien vastuulla. Lapin kevättulvat alkoivat hellittää viime viikolla.