Jean Kennedy Smith, presidentti Kennedyn viimeinen sisarus, kuollut 92-vuotiaana

Jean Kennedy Smith toimi 1990-luvulla Yhdysvaltain Irlannin-suurlähettiläänä.

Kennedyn suku
Jean Kennedy Smith
Jean Kennedy Smith veljensä, senaattori Edward Kennedyn hautajaisissa elokuussa 2009.Brian Snyder / EPA

Entinen suurlähettiläs ja presidentti John F. Kennedyn nuorin sisar Jean Kennedy Smith on kuollut. Asian vahvisti hänen tyttärensä Kym The New York Timesille.

Jean Kennedy Smith kuoli kotonaan Manhattanilla keskiviikkona. Hän oli 92-vuotias. Smith toimi muun muassa Yhdysvaltain Irlannin-suurlähettiläänä.

Jean Kennedy Smith oli kahdeksas Joseph P. ja Rose Kennedyn yhdeksästä lapsesta. Hän eli vuosikymmeniä pidempään kuin monet heistä: Joseph Kennedy junior kaatui toisessa maailmansodassa, Kathleen "Kick" Kennedy kuoli 1948 lento-onnettomuudessa, presidentti John F. Kennedy salamurhattiiin 1963 ja senaattori Robert Kennedy murhattiin 1968.

Nuorin sisaruksista, senaattori Edward Kennedy puolestaan menehtyi aivokasvaimeen elokuussa 2009, samassa kuussa kuin heidän sisarensa Eunice Kennedy Shriver kuoli.

Smith avioitui Kennedyn perheen talousneuvonantajan ja myöhemmin Valkoisen talon esikuntapäällikkönä toimineen Stephen Edward Smithin kanssa 1956.

Muistelmissaan The Nine of Us (2016) Smith muisteli, kuinka heidän lapsuutensa vaikutti tavalliselta.

– On vaikeaa käsittää, että kasvoin veljien kanssa, jotka lopulta päätyivät korkeimpiin tehtäviin maassamme, mukaan luettuna Yhdysvaltain presidentti, Smith kirjoitti.

– Siihen aikaan he olivat vain leikkikavereitani. He olivat huvituksen lähteitä ja ihailuni kohteita.

Smith ei itse koskaan asettunut ehdolle poliittiseen virkaan, mutta hän toimi veljiensä kampanjoissa. 1990-luvulla presidentti Bill Clinton nimesi hänet Irlannin-suurlähettilääksi sanoen, etä hän on "niin irlantilainen kuin amerikkalainen voi vain olla".

Smith oli muun muassa merkittävässä roolissa Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen syntyvaiheissa. Kun hän lopetti suurlähetiläänä 1998, hänelle myönnettiin Irlannin kansalaisuus "palveluksistaan kansakuntaa kohtaan".

Smithillä ja hänen aviomiehellään on neljä lasta: Stephen junior, William, Amanda ja Kym. Hänen aviomiehensä kuoli 1990.

Lähteet: AP