Merivartiosto: Suomenlahdella seitsemän epäiltyä vesiliikennejuopumusta, osalta puuttui pelastusliivejä

Suomenlahdella oli yhteensä 23 meripelastus- ja avustustapahtumaa juhannuksen menoliikenteen ja juhannusaaton aikana, mutta vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin.

vesiliikenne
Merivartioston alus Helsingin pohjois-sataman edustalla
Suomenlahden merivartiosto avusti veneilijöitä Hangosta Kotkaan.Pekka Tynell / Yle

Suomenlahden merivartiostolla on ollut vilkas juhannusaatto. Suomenlahdella oli yhteensä 23 meripelastus- ja avustustapahtumaa juhannuksen menoliikenteen ja juhannusaaton aikana.

Merivartioston mukaan erityisen vakavia meripelastustehtäviä ei alueella sattunut. Pääosassa tapauksista oli kyse teknisistä vioista tai karille ajosta. Tehtävät jakautuivat koko Suomenlahden alueelle: Hankoon, Tammisaareen, Kirkkonummelle, Espooseen, Helsinkiin, Sipooseen, Porvooseen, Loviisaan, Pyhtäälle ja Kotkaan.

Vesiliikenteen valvonnassa seitsemää epäillään vesiliikennejuopumuksesta. Lisäksi puutteita oli varusteissa, muun muassa pelastusliivejä puuttui.

Merivartioston mukaan huvialusliikenne oli vilkasta niin kaupunkien edustalla kuin saaristossa itäiseltä Suomenlahdelta Hangon tasalle. veneilijöiä muistutetaan tarkastamaan veneen tekniikka säännöllisesti.

Hätätilanteessa merellä saat avun nopeimmin soittamalla meripelastuksen hätänumeroon 0294 1000, jolloin puhelusi ohjautuu lähimpään meripelastuskeskukseen, Helsinkiin tai Turkuun. Meripelastuksen hätäpuhelun voit soittaa myös 112-sovelluksesta.