Kiina perustaa "kansallisen turvallisuusviraston" Hongkongiin

Viraston luominen kuuluu osana uuteen turvallisuuslakiin, jota Kiinan kansankongressi käsittelee tällä viikolla.

Hongkong
Xi Jinping ha Li Keqiang äänestävät Kiinan kansankongressin istunnossa.
Kiinan presidentti Xi Jinping ja pääministeri Li Keqiang äänestivät Hongkongin turvallisuuslaista kansankongressin istunnossa toukokuussa.Roman Pilipey / EPA

Kiina aikoo perustaa Hongkongiin kansallisen turvallisuusviraston. Viraston on määrä valvoa uutta lakia, jolla tukahdutetaan opposition toimintaa kaupungissa, kertovat valtion mediat.

Laki mitätöi Hongkongin olemassa olevan lainsäädännön, jos se on ristiriidassa viraston perustamisesta säätävän lain kanssa. Kiinan kansankongressi on tällä viikolla käsitellyt luonnosta uudeksi turvallisuuslaiksi Hongkongiin, kertoi muun muassa uutistoimisto Xinhua (siirryt toiseen palveluun).

Xinhuan mukaan turvallisuuslaki kriminalisoi separatismin, valtion vastaisen kumouksellisen toiminnan, terrorismin ja vehkeilyn ulkomaisten voimien kanssa, jotka voivat uhata erityishallintoalueen turvallisuutta.

Turvallisuuslakia on säädetty pikavauhtia ja ohittaen Hongkongin oman parlamentin. Kiireinen tahti on herättänyt pelkoa Hongkongissa, että edessä on samankaltainen demokratia.

Lue lisää:

Kiina tyrmäsi G7-maiden arvostelun Hongkongin turvallisuuslaista

G7-maat heristävät Hongkongia ahdistelevalle Kiinalle sormeaan

Vuosi protesteja Hongkongissa – koronasulku ja Kiinan koveneva linjaa pistivät nuorten demokratialiikkeen ahtaalle

Lähteet: STT-AFP