Oulun Tuiranpuiston alppiruusut voi kokea myös esteettömästi – pensaat yllättävät kävijän väriloistollaan

Kesän aikana alppiruusujen ympärille rakennetaan puiset kävelytasot, jotta maaperä ei kuluisi ruusujen ympärillä.

Kaupungin maisema-arkkitehti Veera Sanaksenaho alppiruusun äärellä. Kuva: Pekka Loukkola / Yle

Oulun Tuiranpuiston alppiruusuja pääsee ihailemaan kesän aikana entistä paremmin. Oulun kaupungin Infra -liikelaitos rakentaa alppiruusujen yhteyteen puiset kulkureitit, jotta arvokkaiden kasvien juuristoalue ja metsänpohja säästyisivät kulumiselta.

Puutasot mahdollistavat esteettömän liikkumisen myös rollaattorilla ja pyörätuolilla. Työ valmistuu heinäkuun aikana.

Oulun kaupungin maisema-arkkitehti Veera Sanaksenaho kertoo, että alppiruusupuisto saa myös uusia alppiruusulajikkeita.

– Olemme saaneet kokeiluun eri taimistoilta uusia alppiruusulajikkeita. Ne odottavat vielä istutusta kaupungin taimistolla. Selvitämme, mitkä lajikkeet menestyvät näillä korkeuksilla, kertoo Sanaksenaho.

Tuiranpuiston alppiruusut istutettiin 1990-luvun puolivälissä. Sittemmin koekasveja on lisätty, ja vanhimmat alkavat olla jo parimetrisiä.

Alppiruusu on kanervakasvien sukua, ja Suomessa kasvavat lajikkeet viihtyvät kangasmaastoissa ja happamassa maaperässä. Sen kaukainen sukulainen on soilla viihtyvä suopursu.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)