Oulu, Tampere ja Savonlinna jatkavat kisaa vuoden 2026 kulttuuripääkaupungiksi

Kulttuuripääkaupunkiehdokkaana olleet kaikki kolme kaupunkia pääsivät ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon.

Euroopan kulttuuripääkaupunki
Kolme suomalaiskaupunkia ehdolla vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi
Kolme suomalaiskaupunkia ehdolla vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi

Euroopan kulttuuripääkaupungin nimitystä Suomessa vuodelle 2026 hakivat Savonlinna, Tampere ja Oulu. Kaupunkien hakemukset arvioi 12 hengen raati, joka koostui riippumattomista taiteen ja kulttuurin eurooppalaisista asiantuntijoista.

Keskustakirjasto Oodissa keskiviikkona käydyssä kokouksessa raati kuuli hakijakaupunkien suunnitelmat ja päätti, että kaikki hakeneet kaupungit jatkavat seuraavalle, ratkaisevalle kierrokselle.

Tuloksesta ilmoittanut raadin puheenjohtaja Jiří Suchánek sanoi, että tällä kertaa kulttuuripääkaupunkikilpailussa jatkoon päässeiden arvioinnissa oli kaksi tärkeää asiaa.

– Rahoitusta ei otettu ensimmäisellä kierroksella huomioon. Sen sijaan koronatilanne on muuttanut sen, miten kulttuuria kulutetaan ja se tekee tästä aivan uudenlaisen tilanteen ja se pitää ottaa huomioon.

Lopullisen valinnan raati tekee vuonna 2021.

Vuoden 2026 toinen kulttuuripääkaupunki tulee Slovakiasta.

Suomesta kulttuuripääkaupunkeja ovat olleet Helsinki (2000) ja Turku (2011).

Tampere sai jännittää loppuun asti

Riemu repesi Tampereen valtuustosalissa, kun kaupungin nimi sanottiin kolmantena eli viimeisenä jatkoon päässeistä.

– Erittäin hyvä fiilis ja kyllähän se jännitys vielä lisääntyi, kun tuli viimeisenä nimi, mutta kyllä me oltiin aika luottavaisina. Meillä oli niin hyvä hakemus ja sitä nyt jalostetaan ohjeiden mukaan, mitä raadilta tulee, sanoo pormestari Lauri Lyly.

Tampere-talon toimitusjohtajan Paulina Ahokkaan mukaan Eurooppa tarvitsee koronakriisin aikaan Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeen teemaa eli yhdenvertaisuutta.

– Ja myös Tampere tarvitsee tätä. Me ollaan tehty aika monta vuotta tämän projektin eteen töitä. Nyt on Tampereen vuoro.

Savonlinnassa riemu oli katossa

Savonlinnan nimi saatiin kuulla toisena jatkoonmenijoistä. Paikan päällä Punkaharjun Aseman Taidelaiturilla tulosta oli odottamassa parikymmentä ihmistä ja riemu nousi välittömästi kattoon.

– Saimaa on yhtenäinen alue ja se on se viesti, minkä me haluamme täältä lähettää. Yleensä puhun paljon, mutta nyt olen lähes sanaton ja vähän itkettää. Tämä on upeeta nähdä Punkaharjun maisemissa, että tämä tapahtuu oikeasti, iloitsee yrittäjä Saimi Hoyer.

Savonlinnan ympärille rakennetussa hankkeessa on mukana neljä Itä-Suomen maakuntaa. Parikkalan luovan johtajan Jani Halmeen mukaan maakunnat ovat perinteisesti olleet toraisia keskenään, mutta kulttuuri liimaa ne yhteen.

– Tämä paulauttaa Saimaan siihen paikkaan, mihin se kuuluukin eli maailman kiehtovimpien matkailukohteiden, elämisen alueiden ja kulttuurimestojen ykköspaikalle.

Oulussa tunnelma oli kuin Euroviisuissa

Oulu sai kuulla jatkoon pääsemisestä ensimmäisenä. Hankkeeseen osallistunut väki kiljui innoissaan ja heilutteli Oulun mahdollista kulttuuripääkaupunkivuotta varten tehtyjä pieniä lippuja.

– Täällä on tunnelma kuin Euroviisuissa. Olemme todella iloisia, että olemme päässeet jatkoon, sanoo kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Laajalan mukaan Oulun jatkossa oleminen tulee näkymään seuraavan vuoden aikana joka käänteessä. Ensi keväänä tuomaristo vierailee kaupungissa ja arvioi sen sopivuutta kulttuuripääkaupungiksi.

– Kyllä varmasti Savonlinna ja Tampere ovat molemmat kovia vastustajia. Saimaa-ilmiö on hieno laajempi maakunnallinen kokonaisuus ja Tampere on aina tunnetusti se, joka haastaa Oulun. Kyllä me suhtaudumme tähän, että tämä on aito ja kova kilpailu.

Tampere, Oulu vai Savonlinna – mikä on Euroopan kulttuurin mekka vuonna 2026? Listasimme kulttuuripääkaupungiksi hakevien plussat ja miinukset