Apteekkariliitto: Jopa kymmenys pois kalliiden lääkkeiden hinnoista muuttamalla verotusta ja lääketaksaa

Apteekkiverosta saatavat tulot puolittuisivat, mutta myös lääkekorvauksista valtiolle tulevat kustannukset laskisivat.

Lääkkeiden hinnat
Apteekki
Apteekkariliiton tavoitteena on nykyaikaistaa apteekkiverojärjestelmää. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Apteekkariliitto ehdottaa uutta mallia lääkkeiden hinnoitteluun. Asiakkaalle muutos näkyisi keskimäärin 4,3 prosentin alennuksena lääkkeen nykyisestä hinnasta. Kalleimpien lääkkeiden kohdalla hinnat putoaisivat jopa liki 9 prosenttia.

Hintoja pudotettaisiin esimerkiksi alentamalla ja uudelleenkohdentamalla apteekkiveroa. Liiton ehdottamassa mallissa apteekkiveron perusteena käytettäisiin lääkemyynnin myyntikatetta, kun nykyisin vero määräytyy apteekin lääkemyynnin liikevaihdon perusteella huomioimatta sitä, kuinka paljon tuottoa käteen jää. Veronalennukset vietäisiin suoraan lääkkeiden hintoihin leikkaamalla lääketaksaa.

Lääketaksaa muutettaisiin siten, että etenkin kalliiden lääkkeiden hintoja tuotaisiin alas, jolloin rahaa säästyisi sekä kuluttajilta että valtiolta. Liiton laskelmien mukaan vuositasolla asiakkaiden omavastuissa säästettäisiin noin 30 miljoonaa euroa.

Kansaneläkelaitoksen maksamissa lääkekorvauksissa hintojen alentaminen toisi noin 35 miljoonan euron vuosittaisen säästön valtiolle, kun taas palkansaajien osuus pienenisi noin 25 miljoonalla eurolla.

Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen
Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen. Arkistokuva vuodelta 2016.Yle

Ensimmäisenä vuonna järjestelmä tekisi valtiolle tappiota verotulojen pudotessa. Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvosen mukaan kuitenkin jo kolmessa vuodessa säästettyjen lääkekorvausmenojen määrä tasapainottaisi menetykset valtion apteekkiverotuloissa.

– Valtion budjetoinnissakin pitää uskaltaa katsoa pidemmälle kuin vain seuraavaan vuoteen. Näkemyksemme mukaan olisi hyvä lähteä liikkeelle jo tässä vaiheessa, niin tämän hallituskauden aikana voisimme päästä tilanteeseen, jossa kuluttajien lääkemenot ja Kelan lääkekorvannuskustannusten kasvu olisi saatu taitettua.

Hirvosen mukaan pitkällä tähtäimellä etenkin kalliiden lääkkeiden hintojen laskemisen arvioidaan hyödyttävän valtiota ja sopivan hallituksen tavoitteisiin lääkekorvausmenojen pienentämisestä.

Ilman rakenteellisia muutoksia lääkekorvauksia saatetaan joutua leikkaamaan, kun markkinoille on tullut ja tulee uusia ja kalliita lääkkeitä. Leikkaukset kohdistuvat herkästi vähätuloisiin, esimerkiksi iäkkäisiin ja pitkäaikaissairaisiin.

Suuremmat tulot toisivat suuremmat verot

Apteekkiveron ajatuksena on tasapainottaa suurten ja pienten apteekkien välistä tuloeroa. Käytännössä siis pienet apteekit saavat lääkemyynnistään hieman suurempia paremman katteen.

Vuosien varrella suurien apteekkien kasvu on kuitenkin johtanut siihen, ettei verojärjestelmä toimi enää täysin halutulla tavalla.

– Apteekkivero on säädetty aikana, jolloin ei ollut yhtä suuria apteekkeja kuin nyt. Lääkkeiden hintasääntely johtaa siihen, että siellä missä on enemmän asiakkaita ja myyntiä, tehdään suurempaa tulosta. Tällä muutoksella verotusta kohdennettaisiin entistä enemmän suuriin apteekkeihin, Hirvonen kertoo.

Pienimmät apteekit eivät tälläkään hetkellä maksa lainkaan apteekkiveroa. Suurimmat taas maksavat veroa noin 10 prosenttia lääkemyynnin liikevaihdosta. Apteekkivero tuo valtiolle noin 190 miljoonan euron vuosittaisen tulon.

Apteekkariliiton ehdotuksessa yhä useammat pienet apteekit saisivat vapauden apteekkiverosta. Yksi tärkeä tavoite apteekkitalouden tasapainottamisella on saavutettavuuden ylläpito.

Apteekit ovat suurimmalle osalle suomalaisista lähin terveyspalvelu. Ilman progressiivista apteekkiverojärjestelmää maaseudun apteekit saattaisivat kuihtua, kun taas vilkkaasti asutetuilla seuduilla suuret apteekit tekisivät "ylituottoa".

Ehdotuksessa Apteekkariliitto haluaisi myös selvityksen siitä, olisiko Suomessa mahdollista lisätä lääketaksaan palkkio lääkevaihdosta ja vuorokaudenaikaan sidotusta lääketoimituksesta.

Lääkkeistä säästetty raha kiertoon sisämarkkinoilla?

Apteekkariliitossa uskotaan, että lääkkeiden hinnan laskulla olisi myös elvyttäviä vaikutuksia, etenkin koronan aiheuttaman talouskurimuksen jälkeen.

– Uudistusta olisi hyvä lähteä valmistelemaan mahdollisimman pian. Lääkkeiden hinnan laskulla on merkittävä elvyttävä vaikutus ja tässä tilanteessa kannattaisi kohdentaa varaa kulutukseen kaikista pienituloisimmille, Hirvonen sanoo.

Elvyttävän vaikutuksen merkitystä Apteekkariliitossa ei pystytä laskemaan. Lääkkeitä käytetään kaikissa kansalaisryhmissä, mutta lääkemenoista syntyvien säästöjen arvellaan vapauttavan rahaa muuhun kulutukseen etenkin ikäihmisille ja monisairaille.

Kentältä aiheesta ei olla yksimielisiä

Myöhemmin keskiviikkona Yliopiston Apteekki kertoi tiedotteessaan, että se vastustaa voimakkaasti Apteekkariliiton ehdotusta apteekkiveron progression kasvattamisesta.

Yliopiston Apteekki perustelee kantaansa sillä, että konserni maksaa nykyiselläänkin noin 16 prosentin osuuden Suomen apteekkiverokertymästä, vaikka konsernin osuus apteekkien lääkemyynnistä on noin 10 prosenttia.

Yliopiston Apteekin toimitusjohtaja Kimmo Virtanen kertoo apteekin tiedotteessa kannattavansa progressiivisuuden sijaan tasaveroa.

Juttua täydennetty 24.6. kello 18.11. Lisätty Yliopiston Apteekin osuus.

Lue myös:

Lääkekorvausten tiukennukset sapettavat sairaita – "Onhan sitä muutakin ajankulua kuin juosta apteekissa"