"Kaikki tietävät, että se raha on aivan riittämätön" – Tapahtuma-ala kritisoi hallituksen koronatoimia, vaikka miljoonia on jo myönnetty

Moitteita keräävät tuen pienenä pidetty määrä ja prosessin hitaus. Kiitosta saavat kunnat ja kaupungit.

kulttuuri
 Valaistu kaasukellon runko Flow festivaaleilla.
Tänä vuonna Helsingin Suvilahdessa ei juhlita Flow-festivaalia.Matti Myller / Yle

Koronan takia perutut kesätapahtumat aiheuttavat tapahtumajärjestäjille isoja tappioita.

Arviot taloudellisten menetysten koosta vaihtelevat. Esimerkiksi Savonlinnan oopperajuhlat on arvioinut, että tämän kesän festivaalin peruminen tietää sille noin 1,5 miljoonan euron tappioita. Kokonaisuudessaan kaikkien kesän tapahtumien lipputulomenetykset voivat tapahtuma-alan mukaan nousta satoihin miljooniin euroihin.

Haavoittuvassa asemassa ovat etenkin sellaiset yritykset ja organisaatiot, joilla on oma iso ja ympäri vuoden toimiva organisaatio järjestämässä tapahtumaa, jonka tuotoilla katetaan vuoden aikana syntyvät kulut.

Toisaalta yksittäiselle taiteilijalle kesän keikkojen peruuntuminen voi tietää taloudellisia ongelmia ja toimeentulotukea.

Vaikutukset ulottuvat kuitenkin laajemmalle. Isot tapahtumat piristävät paikkakuntien taloutta, ja peruminen tietää tulonmenetyksiä monille elinkeinonharjoittajille taksikuskeista baarityöntekijöihin ja järjestyksenvalvojista äänisuunnittelijoihin. Pori Jazzin on arvioitu piristävän Porin taloutta noin 27 miljoonalla eurolla. Savonlinnan Oopperajuhlien vaikutukset ulottuvat 40 miljoonaan.

Pekka Timonen
Tapahtumateollisuus ry:n johtoon nimitettiin kesäkuussa Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.Tanja Heino / Yle

Tapahtumateollisuuden Timonen kritisoi tukia

Hankala tilanne on saanut sirpaleisen tapahtuma-alan järjestäytymään. Kesäkuussa 44 tapahtuma-alan toimijaa perusti Tapahtumateollisuus ry:n. Johtoonsa se pyysi Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen.

Timonen on tapahtuma-alan ammattilainen, joka on johtanut muun muassa Suomi100- ja Designpääkaupunki-hankkeita ja toiminut Helsingin kulttuurijohtajana ja viestintäyritys Kreabin toimitusjohtajana. Timosesta alan tilanne on vakava.

– Kyseessä on varovastikin arvioiden miljardien arvoinen ala, jossa on tuhansia toimijoita.

Se on ihan pisara meressä ja kohdistuu vain tiettyyn kapeaan kohtaan tätä alaa.

Pekka Timonen

Timosen mukaan järjestäytymiselle oli selkeä tarve. Tapahtumateollisuus ry tähtää Timosen mukaan siihen, että ala ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset huomioidaan.

Hallituksen huomionosoituksista eniten odotuksia on kohdistettu lisätalousarvioihin.

Toisessa lisätalousarviossa alalle myönnettiin 40,3 miljoonaa euroa. Tuki on tarkoitettu eri taiteenalojen toimijoille, yhteisöille ja ammattilaisille, joille on kevään aikana syntynyt tappioita, kun esityksiä, tapahtumia, näyttelyitä, kiertueita tai vastaavia on jouduttu perumaan.

Neljäs lisätalousarvio on vielä eduskunnan käsittelyssä. Siinä hallitus esittää 9,6 miljoonan euron tukipakettia kesän kulttuuritapahtumille. Osan tuista on myöntänyt opetus- ja kulttuuriministeriö, osan Taiteen edistämiskeskus Taike ja osan Suomen elokuvasäätiö.

Timosen mukaan tähänastiset toimet eivät kuitenkaan ole riittäviä. Neljännen lisätalousarvion 9,6 miljoonaa euroa hän nimittää pieneksi laastariksi.

– Se on ihan pisara meressä ja kohdistuu vain tiettyyn kapeaan kohtaan tätä alaa.

Kaikki tietävät, että se raha on aivan riittämätön.

Vesa Ristimäki

Promoottori kaipaa yleistukea

Samoilla linjoilla on promoottori Vesa Ristimäki.

Ristimäellä on yli 30 vuoden kokemus tapahtuma-alasta. Tällä hetkellä hän toimii No Fear Agency & Promotion -yrityksen toimitusjohtajana ja pyörittää Helsingin Vallilassa sijaitsevan Konepaja-salin tapahtumatoimintaa. Lisäksi hän edustaa Hassisen Konetta, jonka 2,5 vuotta valmisteltu paluukiertue jouduttiin koronan takia perumaan. Samalla katosi "taivaan tuuliin" 80 prosenttia tämän vuoden liikevaihdosta, Ristimäki kertoo.

Ristimäen mielestä tukitoimet lähtivät kankeasti liikkeelle. Hänestä parempi vaihtoehto olisi ollut jonkinlainen yrityksen henkilöstön kokoon suhteutettu yleistuki, joka olisi tarkoitettu kaikille tapahtuma-alan toimijoille. Lisätalousarvioiden miljoonista hänkään ei ole vakuuttunut.

– Kaikki tietävät, että se raha on aivan riittämätön.

Riitta Kaivosoja työhuoneessaan.
Ylijohtaja Riitta Kaivosoja kertoo, että tukea koronan takia peruttujen tapahtumien menetyksiin hakivat hyvin monenlaiset toimijat. Nella Nuora / Yle

Hakijoiden kirjo mutkistaa hakuja

Tapahtuma-alan toimijat eivät kuitenkaan ole olleet vain kulttuurin ja taiteen alan lisätalousarvioiden varassa, muistuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston ylijohtaja Riitta Kaivosoja. Lisätalousarvioiden lisäksi tukea ovat myöntäneet muun muassa Business Finland, ELY-keskukset, Elokuvasäätiö ja kunnat.

Hakuja on mutkistanut myös se, että tapahtuma-alan toimijat ovat hyvin erilaisia.

On yksittäisiä henkilöitä, yhteisöjä, pieniä yrityksiä ja isoja osakeyhtiöitä. Se vaikuttaa siihen, millaiseen tukeen kukakin on oikeutettu. Esimerkiksi Business Finlandin rahoitus oli tarkoitettu ensisijaisesti toiminnan kehittämiseen eikä vuokrien maksuun.

Finland Festivals -yhdistyksen toiminnanjohtajan Kai Amberlan mukaan kuntien tuilla on jopa suurempi merkitys kuin valtion avustuksilla. Hän uskoo, että 9,6 miljoonalla voidaan välttää festivaalien turhat konkurssit. Niihin liittyvä alihankintaketju on kuitenkin toinen kysymys.

Lisätalousarvioiden lisäksi tukea ovat myöntäneet muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö, Business Finland, ELY-keskukset, kunnat, kaupungit ja Taiteen edistämiskeskus Taike. 

Lisätalousarvioiden rahojen jakamisessa on Kaivosojan mukaan kestänyt siksi, että valtion jakamia avustuksia varten on järjestettävä haku, joka on auki tietyn ajan. Sen jälkeen hakemukset käydään läpi ja päätetään, kenen kohdalla perusteet täyttyvät. Juhannuksen tienoilla päätöksiä tehtiin toisen lisätalousarvion tukien saajista.

Hakijoita oli Kaivosojan mukaan noin 750. Niiden joukossa oli muun muassa teattereita, orkestereja, museoita, säätiöitä ja osakeyhtiöitä. Lisäksi yli 5 000 luovien alojen, taiteen ja kulttuurin ammattilaista haki Taiteen edistämiskeskuksesta korona-apurahaa.

Kesän peruuntuneita tai aiottua suppeampina järjestettäviä tapahtumia varten järjestetään myöhemmin kesän aikana uusi haku.

Lue myös:

Isojen festivaalien järjestäjät turhautuivat hallituksen linjauksesta: "Ei helpottanut tuskaa, vaan pahensi sitä"

Hallitus lieventää rajoituksia: yli 500 hengen ulkotilaisuudet sallitaan heinäkuussa, matkailu Baltiaan, Tanskaan, Norjaan ja Islantiin vapautuu maanantaina

Kulttuurin ja taiteen toimijoille korona-avustuksina lähes 21 miljoonaa euroa

"Liikevaihto nolla" – koronakevät oli elokuvateattereille katastrofi, mutta usko elokuvan taikaan ei kuollut

Tapahtumien yleisörajoitusten lieventäminen tuli monelle festarille liian myöhään – Tampereen Blockfest yhä valmiudessa

AVI kielsi yli 500 hengen suurtapahtumien järjestämisen – hiljeneekö Suomen keikka- ja kulttuurikenttä kokonaan?

Juttua muokattu 25.6. kello 12.01: Korjattu Tapahtumateollisuus ry:n perustaneiden toimijoiden lukumäärä.