Mikkeli joutuu tekemään vaikeita päätöksiä taloudellisesti – "Joudutaan puntaroimaan ruton ja koleran välillä, että kumpi tässä uskalletaan valita"

Ensi syksy on säästöjen osalta kiireistä aikaa, kun tulevan vuoden talousarviota on valmistelussa.

Mikkeli
Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen
Mikkelin kaupunginjohtaja Tmo Halonen. Arkistokuva.Susanna Pekkarinen / Yle

Monet kaupungit ja kunnat käyvät nyt samaa taistelua talouden vakauttamisesta kuin Mikkeli.

Maanantaisen kaupunginhallituksen esitys talouden säästötoimista on ikään kuin pitkän matkan juoksua, kaupunginjohtaja Timo Halonen toteaa.

– Tässä joudutaan tekemään vielä tämänkin jälkeen vaikeita päätöksiä. Joudutaan puntaroimaan ruton ja koleran välillä, että kumpi tässä uskalletaan valita, Halonen kuvailee.

Säästötoimenpiteiksi on kaavailtu muun muassa rakennusten kuten viihdeuimala Rantakeitaan myyntiä ja kaupungin toimintojen muokkaamista. Konkreettisempia esimerkkejä säästötoimista on esimerkiksi se, että katuvalojen kesäkauden sammutusjaksoa aiotaan pidentää.

Ehdotukset talouden kiristystoimenpiteiksi etenevät ensin ensi vuoden talousarvioesitykseen. Kiireisintä aikaa säästötoimenpiteiden valmistelussa on ensi syksy, Halonen sanoo.

Yksi merkittävistä tekijöistä tämän hetkiseen taloustilanteeseen on korona.

– Koronan vaikutukset on laskettu sillä tavalla, että ne vaikuttavat Mikkelin talouteen heikentävästi 25 miljoonalla eurolla, Halonen arvioi.